Makeaa elämää 2012

03:05

Viimeinen viikko lähtee käyntiin tältä vuodelta. Vaikka uudenvuoden lupaukset tehdään vasta ensimmäinen päivä, oon jo pitkään miettinyt omia lupauksia. Koulussa fysioterapeutin tunnit pisti ajattelemaan omaa terveyttä niin paljon, että viimeisen kuukauden olen vain miettinyt toimivia lupauksia. Tein viimevuonna sellaisen lupauksen, että luovutin sen haaveilemisen suhteen jo toukokuussa. Ei saa olla liian ankara itselleen.

Mutta oon huomannut yhden huonon piirteen itsessäni ja se on kaikki tai ei mitään. Siksi olen tehnyt aika elämää mullistavan päätöksen ja jos tai kun onnistun siinä niin se on jo elämän laatua parantava asia. Mutta pakko.


1. Oon kauhean makeanperso. Siis en osaa ees sanoin kuvailla, kuinka rakastan kaikkea suklaata ja sen sellaista. En juuri tykkää jäätelöstä, keksejä syön kahvin kanssa ja sipsiä kun haluttaa. Pienenä muistan, kun luokkakaveri oli vuoden karkkilakossa onnistuen siinä. Riku ja Tiinakin ovat olleet pienenä vuoden syömättä karkkia! Oon todennut niin huonoksi kaikki vain kerran viikossa karkkia, en syö pariin viikkoon ku en kuiteskaan ole koskaan onnistunut niissä.

Niin miksen minäkin? Vuosi ilman karkkia opettais hyvälle itsekurille ja en rankaise itseäni luovuttamalla kertaan vaan se on jo saavutus, että lopetan päivittäisen mässäämisen yleensä. Monikaan ei usko, että pystyn tähän, mutta katsotaan tilannetta uudestaan vuoden päästä!

2. Toisena olisi löytää mukava ja pysyvä urheilullinen harrastus! Tammikuussa lähden kokeilemaan rakasta nyrkkeilyä uudestaan, mutta en laita sen varaan kaikkea. Haluan kokeilla kaikkia uusia lajeja ja löytää sen mieluisen itselleni. Mieluusti sillain, että joka viikko jaksaisin liikkua ja yleiskunto paranis!  Kaupassa käyminen ei olisi niin raskas ja pyöräily olisi helpompaa. Liikkumattomuus tekee ihmisestä unettoman ja kaipaan elämään jotain aktiviteettia koulun rinnalle. Liikunnasta on monessakin mielessä hyvät puolensa ja siinä sivussa auttaa mua pääsemään kohti parempaa :)

Ruokavaliossa olen tehnyt kuluvan vuoden aikana muutoksia ja sillä tiellä toivottavasti pysytään. En kuitenkaan halua vaatimalla vaatia tietynlaista ruokavalioo vaan menen fiiliksen mukaan. Jos haluttaa pizzaa niin sellaisen voin itsekkin tehdä!

Kaikki tai ei mitään. En halunnut asettaa ihan mahdottomia haasteita vaan kummatkin ovat ihan tavoitettavissa! Jos tulee se kuuluisa maailmanloppu vuonna 2012 niin ainakaan ei tarvitse kuolla huonovointisena! Nyt odottamaan ensivuotta, 1.1.2012 lähtee makean aktiivisen elämän tavoittelu! 

Käy myös lukemassa

0 Kommenttia

Seuraa Facebookissa

Bloggerin lukijat