L: Lämpöä syksylle!

19:00


Kirppiksen rahat saapuivat tänään ja ohhoh, mikä summa sieltä tulikaan. Viikonlopun tuparit varmistu samalla sekunnilla ja olin tehnyt itseni kanssa diilin: Se, mikä menee sovitus summan yli, menee suoraan uusiin vaatteisiin. Shoppailemaan sitä piti lähteä ja kriteerinä oli se, että ei mitään mustaa, eikä urheiluvaatteita! (Niitä kun on jo osteltu tarpeeksi..)

Toinen syy tälle reissulle oli se, ettei mulla kaapissa ollut mitään sopivaa syysvaatetta. Kaikki on joko: heitetty kirppikselle tai sitten kaikki on todellakin liian isoja käytettäväksi, enkä halua olla enään säkki! Jotku omat suosikit ovat kuluneet jo niin paljon, että ihan hirvittää edes katsoa niitä itsellä päällä! 

Päätin heti, etten käy muualla kuin H&M:ssä. Kokeilin monia eri vaatteita ja laaduissa oli huima ero. Olen muutenkin huomannut, että nykyisin olen kauhean mukavuudenhaluinen vaatteissa. Tänään oli kauluspaidat ekana mielessä, mutta päällä ne eivät tuntuneet läheskään niin kivoilta villapaitoihin verrattuna. Siispä ostin sitä, mikä tuntui parhaalta ja mukavalta päällä! Kuitenkin yritän päästä eroon "läskin hupparikollarit"- yhdistelmästä, jossa olen liikkunut viime vuosina ihan liikaa! Joskus ne on todellakin enemmän kuin ok, mutta hakusessa on klassisempi ja toimivampi vaatekaappi tulevaisuudessa :)


♥ Mullako VALKOINEN paita, mitä ihmettä? Olen sellaista haaveillut ja nyt löyty sopiva mun kropalle. Paitaa ei ole hinnalla pilattu, eikä materiaalia voi olla kehumatta liikaa. 9,95e!

♥ Vihreänturkoosi paita oli rakkautta ensi katseella! Vihreästä on alkanut tulemaan pikkuhiljaa lemppari väri ja sähkönsininen kilpailee perässä. Malli on tarpeeksi löysä, muttei kummiskaan lörpsö. 19,95e

♥ Ruskean jakun sain siskolta viikonloppuna ja huomasin mallin olevan tosi toimiva! Toimii niin auki kuin kiinnikkin, harmi vaan, ettei mulla ole tuonne alle kivoja paitoja olemassa. Mustan ostin ihan käytännöllisyyden kannalta ja tämä jumittuu varmasti päälle joka ikiseen "virallisempaan" tapahtumaan!  Näiden jälkeen alankin panostamaan sitten kunnollisiin ja hyvin istuviin jakkuihin, nämä on nyt tällaiset kokeilut, että kuinka ne istuu mulle arjessa ja juhlassa. :) Ruskean hintaa en tiiä, mutta musta oli 19,95e

♥ Ja tietty loppuun tuo pampula kasa, koskaan ei voi olla liikaa koristeita hiuksissa! Tai siis kun hiukset on kiinni.. :D

Itse hypin juuri nyt kuurosokeiden leirillä, mutta shoppailemaan himottaa ihan liikaa. Toivottavasti osaan nyt säästää tulevaa varten ja harkita tästä hetkestä eteenpäin tarkasti vaatteita, joita oikeasti käytän! Näistä jokainen pääsee varmasti käyttäöön, siitä ei ole epäillystäkään :)


Käy myös lukemassa

0 Kommenttia

Seuraa Facebookissa

Bloggerin lukijat