Vanhat-uudet housut

21:42

Tässä tekstissä on luvassa roikkuvaa, tiukkaa, pömppiksiä ja itseinhoa. Luvassa on kuitenkin myös onnistumisen tunnetta ja jos ei kiinnosta mun projekti niin on tässä sentään vaatteita ;)

2011                                                     melkein vuosi sitten 2012                                          syksy 2012

... nyt taas saan hävetä silmät päästä, HYI HYI HYI ja vielä kerran HYI!!

Mutta pointtihan tässä jutussa on nyt se, että mulla piti olla tavoitehousukokeilu vasta 17.2. Olen jo joskus viime keväänä.. Heh, tasan vuosi sitten laittanut paljon housuja sivuun odottamaan sitä päivää, että ne mahtuis mulle päälle. Sillon se tuntu mahdottomalta, kun kaikki jäi reisien kohdalle kiinni ja osassa alkoi saumat ratkeamaan. Vuoden takaisia ajatuksia voi lukea tästä.

Joskus elokuun muutossa olen kokeillut housuja ja päätin siinä tuskissani, että mahdun vielä nuihin! Siellä ne on olleet kaapin pohjalla käyttämättömina, mutta kuitenkin ajattelin tuossa eräänä päivänä, että jos ihan pikkusen kokeilisin ja yllätyin totaalisesti! Mulla meni housut jalkaan.. Ja toiset.. Ja kolmannet. Meinasin pyörtyä. 

Mulla on siis kaikissa ylemmissä kuvassa samat housut.. (myös punaiset samaa mallia ja kokoa) ja häätyyhän sitä alkaa uskomaan, että muutosta on tapahtunut :)

Joulukuussa ostetut "häähousut" alkaa löystymään.. 
Myöskin tuo vyö on hyvä mitta, koska tuossa kuvassa ne on siinä kohtaa, missä olen pitänyt reikää vyön ostettua. Neljä reikää olen tehnyt lisää ja kohta saan tehdä viidennen! Saan heittää kirppis/roskiin ainakin kuudet housut kaapista ja tilalle saan kahdet, melkein täydellisesti istuvat housut, joita olen pitänyt tällaisessa kunnossa viimeksi kolmisen vuotta sitten! Heippa lökähousukausi, ei tule ikävä! :D

Hassuinta tässä on se, että painoa mulla on melkein +4 kiloa ENEMMÄN kuin kolmisen vuotta sitten, mutta housut istuu jo nyt tosi hyvin. Ei toki ole salilla tehdyt kyykyt vaikuttaneet asiaan ;) Älkää siis ihmiset liikaa tuijottako puntaria, se tunne ja näkö kertoo paljon enemmän kuin luvut :) 

Kummatkin housut alunperin ostettu H&M:ltä.
Muutama mekkokin meni päälle, mutta ne saa odottaa vielä kesää. Muutamat housut odottaa keskivartalon kaventumista, ettei niitä tarvitse kiskoa kokoaikaa ylöspäin. Alan pikkusen taas enemmän ja enemmän tykkään mun jaloista! Mutta veikkaampa, että saan ostaa itselleni ne luvatut täydellisesti_istuvat_farkut jo muutaman kuukauden sisällä ja sitten sanon heippa mun lemppari farkuille, on ne sen verran kulahtaneet tässä seitsemän vuoden aikana! Jo on aika antaa niiden lopettaa se venyminen :)

Mutta näitä kahta housua odotellessa.. Stadiumin kolmisen vuotta vanhat kivipestyt "farkkuleggingsit" ja Nellystä monta vuotta sitten tilatut Piecesin harmaa-nahkaset housut. Kumpaakaan en ole koskaa julkisesti voinut pitää ja alempia en ole koskaan pitänyt kokeilua pidempään jalassa! Kummatkin vastaa ihan uusia, eli ei paha, vaikka hetken vielä saavat kaapissa odottaa! :)

Käy myös lukemassa

9 Kommenttia

  1. vou toi vika kuva etenkin! WAAAAU

    VastaaPoista
  2. Ihan mahtava muutos, hyvä sinä! Ole ylpeä itsestäsi!:)

    VastaaPoista
  3. Hyvä hyvä. Housut kertoo kyllä parhaiten tuloksista. Itsellä ensin kutistui jalat aivan törkeesti kun vuos sitten aloin käymään salilla ja liikkumaan ahkerammin. Mut nyt olen päässyt siihen pisteeseen että kyykkääminen on alkanut näkymään ja tuottamaan tulosta, hanuri on alkanut kasvamaan ja samoiten reidet. Ei mene enää edes ne "sopivat" housut jalkaan ilman taistelua. Että onneksi en heittänyt niitä vanhoja vähän isohkoja housuja pois. :'D

    Että ihan vinkkinä jos meinaat lihasta alkaa kasvattamaan jossain välissä niin ei kannata innostua ja ostaa hirveästi mitään uusia housuja. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hyvä huomio ja tässäkin on se, että nyt on enemmän lihasta jaloissa kun ennen niin vaikka painoa on enemmän niin nyt jo sopivat nämä housut, mitkä sillon aikoinaan oli pienet samalla painolla :D Kyllä pikkusen eri mitoissa ollaan! Jaloissa on nyt se suurin muutos tapahtunut, onneksi! :)

      Joo en tosiaankaan luota siihen, että nämä olis se lopullinen koko, vaan hyvällä tavalla isompaan tähdätään, mutta nämä nykyiset isot housut on jo niin muodottomat, rikki jne, että mielummin sitten marssin ostamaan sopivat ja istuvat isommat housut ku pitäisin epäistuvia jaloissa :) Tosin voisin kyllä säästää, jos tosiaan tulee tarvetta, eihän sitä koskaan tiiä! :')

      Poista
    2. Niin ja Kiitos kommentista, piristi kummasti :)

      Poista

Seuraa Facebookissa

Bloggerin lukijat