Kuntotestin tulos

5.2.13

Nonii. Viikko sitten kävin koulun kautta kuntotestissä ja kyseessä oli sama testi, jonka olen tehnyt n. kolmisen vuotta sitten. Tässä vähän kerron tuloksia ja vertaan, miten mun kunto on kasvanut niistä ajoista. En silloin harrastanut liikuntaa yhtään. Kuvituksena toimii reenipaidat ja himotuksen kohteet ;)

Ihan perustietona, että testissä otetaan paino, pituus jne. perus mitat ylös. Niiden perusteella katsotaan kehon painoindeksi (BMI), joka mulla oli onneksi normaali! Voppiduu, sitä olen odottanut! Tosin se on vain suuntaa antava, mutta liian kauan olin siellä ylipainon puolella. :)

Kuntotestin suorituspaikka.
1. testi: UKK-kävelytesti = arvioi sydän- ja verenkiertoelimistön kestävyyssuorituskykyä. 

Testissä kävellään kaksi kilometriä mahdollisimman reippaalla tahdilla ja testin jälkeen katsotaan aika ja syke. Testin aikana ei saa puhua, pitää vaan kävellä ihan täysillä! Lopputulokseen vaikuttaa kaikki mahdolliset, eli ikä, paino jne.

Mulla testin aika oli 17min 50sek. Syke oli maalissa 160. Kuntoindeksi (maksimaalinen hapenkulutustaso): 83. Kestävyyskuntoni testin mukaan on samanikäisiin naisiin verrattuna keskimääräistä hieman matalampi! Tämä yllätti mut.. (Jos haluan saada 10 pisteen paremman tuloksen, sykettä pitäisi tehostaa 20-25 lyöntiä, saada 1 min parempi tulos tai pudottaa painoa -20kg! (mahdotonta enään tämän kokoisena..))

Muistelisin, että edellisessä testissä aika ylitti reilusti 20min rajan ja silloin sain huonoimman mahdollisen tuloksen koko testistä. Kehitystä on siis tapahtunut, vaikken tyytyväinen tulokseen ole. Jos ja kun teen tämän testin keväällä uusiksi, haluan päästä 15-16min tulokseen, jolloin tulos olisi jo hyvän tasoa

Siispä ylös, ulos ja lenkille koiran kanssa, kävelyn keskinopeus mulla oli 6,7km/tunti, joten lisää vauhtia! Tämän parantaminen myös auttais puolimaratoonissa :)

Tässä "hupparissa" treenaaminen on tuskasen kuumaa, jos salilla on liikaa porukkaa.. Sopii paremmin juoksuun!
2. testi: Motorinen kunto = Tasapaino
Voin sanoa, että tein tämän viimeisenä ja aloin olemaan jo sen verran väsynyt, ettei hirveästi kiinnostanut testitulos. Vahva kolmoinen tuli keskiarvon tulokseksi (1-5 arvostelu) ja tiedän, että paremman olisin saanut. Edellinen tulos oli ykkönen, eli on se parempi kummiski! :)

3. testi: Tuki- ja liikuntaelimistön kunto = Lihaskunto ja lihaskestävyys
Testissä oli neljä osaa ja vatsoista ja selästä sain täyden vitosen (1-5 arvio) ja itseasiassa selkä oli koko ryhmän ja päivän paras tulos! 30s aikana 40 selkää! Ei olis uskonut tällaisesta selkävammaisesta, mutta piruvie ku oon tyytyväinen! Vatsoja sain 30s aikana 18 ja voin sanoa, että tiukkaa teki tuoda aina pää maahan saakka ja kyynerpäät polviin, eli lisää reeniä vatsalle! Olin vähän WTF-fiiliksellä, kun sain tuon vatsan tuloksen, kun mun mielestä se meni huonosti :D

No sitten tuleekin se huonompi osa, eli kyykky. Selkävikaisena mulla on vaikea työntää lantio eteen näkyvästi, eikä se ukkeli oikein laskenut kaikkia tuloksia, vaikka mielestäni tein ihan oikein! Ei voi mitään, jos mun lantiontyönnöt ei sille kelvannu... Ehkä sen mielestä mun pitää saada jotain huonoakin tässä.. :D

Toinen, mikä harmittaa ihan suunnattomasti on nuo punnerrukset. Eka piti läpsästä kädet selän takana, nousta suorana MIESTEN punneruksella ylös ja sitten läppästä toista kättä ja takas. Tässä hyväksyttiin VAIN puhtaat, ei semmoset vähänkään epäsuorassa nousut ja mun selkä anto kahdeksannen kohdalla periksi, lysähdin vaan maahan, enkä liikkunu viiteen minuuttiin mihinkään. Sattu niin maan mainiosti tuohon kipeään selkään. Ai. Se siitä, ykkönen ja tän vielä kostan vetämällä vitosen keväällä!!!

Se mulla hymyilyttää, että viimeksi kaikki oli ykkösiä, eli voitte kuvitella vaan.. :D


4. testi: Tuki- ja liikuntaelimistön kunto = Liikkuvuus
Kaikki varmaan tietää tämän, eli kuin paljon kädet venyy eteenpäin istunnassa jalat suorana, reisiä pitkin alas sivuttain ja kuin hartiat nousee ylös selkä kiinni seinässä. Tässä sain sivulle venymisestä (26cm) ja hartioista vitosen, mutta tuo eteenpäin taivuttaminen jäi jostain 2cm kiinni, että siitäkin olisi tullut täydet! Eikä! (55cm) Nyt pitäisi vaan venytellä enemmän muutenkin, että notkeutta tulisi lisää tähän jäykkyyteen :)

No viimeksi taisin saada ihan kolmoista, jäykkä kun olin jo silloin :D

Uusi rakkauspaita, pitkähihainen lämmittää paremmin, mutta eipä ole kuuma! Pitäis leikata vaan hihoista pala pois..
Kokonaisuudessaan testi yllätti positiivisesti, osasin melkein arvata tuloksen ja mukava nähdä, että tuloksia on syntynyt huimasti! Toivottavasti vaan pääsen nopeasti kehonkoostumusmittaukseen, edellinen on otettu silloin heinäkuussa ja odotan innolla kehittymistä! Sitä odotellessa :)

You Might Also Like

5 Kommenttia

  1. Mieki haluaisin johonki kuntotestiin, johon vois mennä sitten puolen vuoden päästä uuestaan ja sais verrata kunnolla sitä että miten oma kunto on parantunu... Vois sitä tietty kehittää kotonaki jonku oman kuntotestin, ja nakittaa hellu viralliseksi valvojaksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netistähän löytyy kuntotestejä pilvin pimein, eikun testaamaan :)

      Poista
    2. Eiku mie tuun pitämään sulle testit ouluun :DDDDD

      Poista
    3. Joo tulehan vaan :D
      Pittääpä alkaa ettiin joku jonka pystyisin kotona suorittamaan ilman sen kummempia apuvälineitä.

      Poista
    4. Ei tossa ollu mitään apuvälineitä ;) Eli onnistuu ihan sekuntikellolla! :)

      Poista

Bloggerin lukijat

FACEBOOK