Minä ja liikunta - ennen ja nyt

24.4.13

Meillä ei ole koskaan ollut liikunnallinen perhe. Joskus ollaan käyty kävelyllä ja leikkipuistossa, mutta siihen se sitten jää. En ole koskaan ns. elänyt urheilun kanssa, mutta kummisetä juoksi maratooneja ja sen sellaista. Voiko tämmönen laiskamato edes löytää sopivaa lajia? Ei ainakaan pienenä löytynyt. 

Olen lapsuudesta ihan teiniin saakka pyöräillyt paljon, mutta eipä sitä harrastukseksi voinut sanoa. Joka kevät-kesä-syksy me kuljettiin kavereiden kanssa pyörillä ja sillä mentiin kouluun aina kuin se oli mahdollista.


Ensimmäiset satubaletti tunnit loppuivat lyhyeen ja ratsastuskin alkoi maistua puulle sen jälkeen, kun tipuin ponin selästä. Kävin ala-asteen jumpissa ja harrastin jopa hiphoppia, mutta en koskaan löytänyt sopivaa lajia.

Sitten löysin kilpauinnin. Sitä harrastin muutaman vuoden ala-asteella ja olin sinä jopa ihan hyvä! En sitten tiedä, oliko lopettamisen syynä alkava murrosikä vai mikä, mutta sekin sitten loppui ennen yläastetta.

Yläasteen vietin aikalailla vaan hengaillen, syöden tosi vähän ja välittämättä itsestä ollenkaan. Tykkäsin koululiikunnasta, mutta kun muut sitä vihas, niin eihän voinut koskaan olla tosissani tunneilla. Ehdoton lemppari oli sulkapallo, uinti ja joskus muistan käyneeni vapaaehtoisesti hiihtämässä! Mun luokalla oli salihirmu tyttö M ja joskus kävin sen innoittamana kuntosalilla hengailemassa.. Tiiättehän, tyttö ei tiiä asiasta yhtään mitään ja juoksee ja tekee jotain ja on valmis. Oikein hauska katella samassa iässä olevia nyt kun muistaa ite olleensa samallainen haahuilija.. :D

Kunnes löysin jotain kivaa:

Callanetics. Kuin moni on kuullut tästä? Itse kuvailen sitä rankaksi mummo jumpaksi! Siellä ei käynyt minun lisäksi kuin mummoja, mutta joogaan lisättyä rasvanpolttoahan tuo oli. Ja rankkaa sellaista. Muista olleeni silloin aika notkeassa kunnossa ja ei tarvinut valittaa, että olisi jumissa paikat. Tämä harrastus kaatui oikeastaan siihen, että löysin kivempaa tekemistä ja tämä alkoi tuntua ihan nynnyjen lajilta..

Nyrkkeily oli pikkusen rankempaa ja tykkäsin siitä ihan hirmusesti! Sisko kerran pakotti mut reeneihin ja se oli sitten menoa. Kovaa treenaamista joka maanantai (5h) ja siinä rinnalla kävin salilla sen 2-4 kertaa viikossa + alussa callaneticsissä myös. Ikää oli tosiaan se 16v. Alussa ihan kuntopuolella mentiin, sitten siirryin siskon kanssa vetäjäksi ja olin sitten kilpapuolellakin jonkin aikaa. Harrastaisin nurkkeilyä varmaan vieläkin, jossei seura olisi loppunut.. Tai jos ikää olisi ollut enemmän kuin 17, oltais alettu itse vetämään treenejä ja jatkettu toimintaa, mutta ei niin ei. Harmittaa, mutta toisaalta olin niin kokematon vielä. Nyrkkeilyssä sai hyvin purettua murrosiän paineita ja se autto jaksamaan! :)

Mulla sisko oli tuohon aikaan ihan tykissä kunnossa, harrasti kuin hullu ja halusin seurata esimerkkiä. Kävin soutuspinningissä ja muissa jumpissa sen mukana. Vaikka liikuin paljon, olin silti liikkuva lauta ilman yhtään kunnon lihasta. Mitä nyt yläkropassa oli, mutta jos ihminen ei syö, niin ei voi kehitystäkään tapahtua. Kun kaikki liikunta loppuu ja löytää elämänsä rakkauden, alkaa sitä mielummin makoilemaan sohvalla..

Nyt muistan! Perheen kanssa ollaan harrastettu yhdessä laskettelua ihan 6v alkaen ja edelleen harrastan sitä aina sillon tällöin! Toinen on moottoriurheilu, eli kelkkailu ja mönkiällä ajaminen. Mutta ne nyt ei ole niin aiheeseen kuuluvaa.. :)


Kuinka sitten Danan kanssa? Ainahan sitä ajattelee, että koiran kanssa lenkkeily sais ihmisen liikkumaan enemmän, mutta todellisuudessa Danan ollessa pentu, kävin vain ne pakolliset lenkit. Taisin joskus yli pari vuotta sitten yrittää käydä juoksemassa Rikun kanssa tai salilla, mutta jos ei ole määränpäätä, niin ei ole tavoitetta tehdä mitään.

Kunnes lääkäri ilmoittaa, että mycoplasman ja keuhkoklamydian jälkeinen tauti on aiheuttanut mulle pahan astman ja oon huonossa kunnossa. Silloin mulla välähti ja hoksasin, että PAKKO aloittaa jostain tai kuolen alle 30-vuotiaana. Pelkkä ruokavalion parantaminen ei enään auttanut, vaan oli pakko alkaa liikkumaan!

Aloitin tosiaan siitä, että koiran kanssa lenkit piteni huomattavasti. Paras ja kauhein kokemus oli olla 13-vuotiaan pikkuveljen kanssa lenkkeilemässä ja jos 3km lenkkiin menee 50min hölkäten, niin jossain on pakko olla pahasti vikaa! Pikkuveli käveli vieressä ja nauro mulle.. (Syksyllä samainen lenkki meni jo 20min)


Tuosta päivästä alkaen, sanotaanko tasan vuosi sitten, löysin rakkauden lenkkeilyyn. Ne piteni ja parhaimmat 10km lenkit ovat kyllä innostaneet jatkamaan pitkälle syksyyn saakka. Ja Dana kiittää myös! Se, että portaiden nousu ei hengästyttänyt niin paljon ja kropassa tapahtunut muutos auttoi jatkamaan ja kesällä ihan yhtäkkiä hurahdin kuntosalilla käymiseen. 

Ehkäpä syynä jatkuneeseen kiinnostukseen oli myös se, että aloin ottamaan asioista enemmän selvää ja hioin salilla tekniikkaa kohdalle paljon enemmän kuin ennen. Aloitin ihan 2-jakoisella sarjalla, joka osottautui hyväksi aloittelijalle. Myöhemmin sitten lisäsin haastetta ja hyvillä mielin olen kuusikin kertaa viikossa käynyt salilla. :) Myöskin syksyllä kävin taas kokeilemassa kuntonyrkkeilyä, mutta halusin aikaa enemmän kuntosalille ja nyrkkeily sitten loppui lyhyeen.

Ylemmässä kuvassa alussa ja alemmissa nykyinen tilanne.
Loput te osaatte varmaan arvata ja onhan nuita juttuja puhuttu paljonkin täällä blogin puolella. Onnellinen olo on ollut kokoajan ja en kadu hetkeäkään, että liikunnan ansioista kaikki astmat ja muut kököt on poistunut listalta. 

Naurattaa vaan, että näköjään sitä pitää vuoden välein sairastua tämmöseen ikävään tautiin nimeltä flunssa, että muistaa sen huonon olon, eikä haluta lopettaa päivittäistä liikkumista. :) Tosiaan vielä pitää malttaa odottaa parantumista, ettei tauti pitkity tai pahene enempää! Muistakaa se! :) Sellainen historia mun liikunnassa on.


VAROITAN, ettei ole lasten luettavaa tekstiä... Tai oikeastaan on, ottakaa opiksi, ettei tämä ole hyvä asia! Sain silloin kysymyspostaukseen tällaisen kysymyksen, johon on hyvä vastata nyt: "Olet pari kertaa maininnut olleesi joskus ns. säästöliekillä. Voisitko avata aihetta hieman, jos se ei ole liian arka paikka. Liittyikö siihen esimerkiksi syömishäiriötä?"

Jos luitte tekstiä yhtään tarkemmin, pystyitte ehkä rivien välistä lukemaan, että ehkä fiiliksissä on ollut mukana pahaa epävarmuutta ja itseinhoa. Olen aina ollut sellainen kiltti ihminen ja aina ollut muiden pompoteltavissa. Yläasteelle siirtyminen oli jotenkin hirmusen vaikeaa aikaa ja siirryin kokonaan kasvis ruokavalioon. Tosin en syönyt koskaan. En ihan oikeasti koskaan. Ja jos söin niin todella vähän ja piilossa saatoin sitten ahmia hirmusen määrän kaikkea kökköä nassuun. Pizzaa, hamppareita, karkkia.. En edes muista maistaneeni nuorena salaattia. Se taas sekoitti aineenvaihdunnan täysin ja turposin aina kuin possu. Kroppa alkoi syömään mun lihaksia ja olin pelkkää luuta ja rasvaa.

Haukku pullaa päivässä pitää elämän sekaisena.. Ei näin!
Aina mulle huomautettiin, että neiti ei syö ja voitte kuvitella, kuinka pahalta siinä on sitten alkaa syömään enään. Syynähän oli se, että olin omasta mielestä lihava. Ja silloinen poikaystävä jaksoi siitä aina mainita ja olla vahtimassa mun syömisiä. Olipa yllätys, ettei ruoka maistunut. Toisaalta mun onni, etten liikkunut silloin yhtään, koska olisin varmaan kuluttanut itseni loppuun ja saanut pahaakin tuhoa aikaan! Kuitenkin olo oli vetämätön ja en nauttinut mistään asiasta yhtään.

Mutta tullaan siihen nyrkkeily aikaan, niin silloin söin jo lihaa ja suht normaalisti, mitä mulle tarjottiin, mutta todella pieniä annoksia edelleen. Mutta mättäsin edelleen roskaruokaa ihan mielin määrin, siksi varmaan aineenvaihduntaki oli sekaisin. Enkä syönyt todellakaan tarpeeksi terveellisesti siihen nähden, että liikuin todella paljon ja kroppa oikein söi lihakset. Koska kroppa on kokoajan paineen alla, se alkaa oikein pitämään kiinni kehon rasvasta ja polttaa liikkuessa vain lihasta. Painoin tuolloin alimmillaan 56kiloa ja lihoin 63kiloon, vaikka liikuin paljon. Mun aineenvaihdunta oli olematon ja täysin sekaisin, en juonut koskaan ja vessassa tarvi käydä max. 2 kertaa vuorokaudessa ja isommalla tarpeella todella harvoin.. Tämä ei todellakaan ole terveellistä milloinkaan!

Minä 2008!
En osaa sanoa, onko mulla ollut "puhdasta" säästöliekkiä, mutta määritelmänä olin niin väsynyt, että parhaimmillaan nukuin jopa 38h putkeen. Kuvitelkaa. Tulet koulusta kotiin, nukahdat ja heräät seuraavan kerran aamulla kouluun niin, että olet nukkunut seuraavan vuorokauden ja vielä yön siihen perään. Heräsin tuossa ajassa kerran vain todetakseni, etten jaksa nousta. Eikä mulla ollut edes nälkä, kun heräsin.. Sairasta.

Kuka mut sitten pelasti? Riku. Poika, joka auttoi mua monet mutkat yli ja ehkä se pieni sohvalla herkutteleminenkin sitten antoi mulle liiankin hyvät ruokahalut ja paino nousi huomaamattomasti parissa vuodessa sinne huimaan 82 kiloon. Miksi? Koska kroppa imi KAIKEN sisälleni, koska olin syönyt niin huonosti ja nyt kun mättäsin paljon väärää ruokaa, kroppa otti kaiken itseensä. Ja ehkä vähän geeneistäkin kiinni tämä asia..

Yksin muutettua aloin tekemään itse ruuat.
Sanotaanko, että puoltoista vuotta sitten vasta tajusin, että ihmisen pitää syödä säännöllisesti! Kun syö sen 2 lämmintä ja yhteensä 5 ateriaa päivässä, pystyy vaikuttamaan aineenvaihduntaan hyvällä tavalla ja kun se on kunnossa, niin olo on ihan eri! Ja se määrä, minkä pelkkä aineenvaihdunta tarvitsee ruokaa on ihan huikean paljon! Aloin tekemään ruuat itse ja lautaselle eksyi kasviksia! Monipuolinen ruoka on kaiken aa ja oo, vaikken sitä vielä tuolloin tiennyt, mutta parempi tuo kun söisin vain karkkia!

Myöskin on PAKKO juoda vettä päivittäin, ettei kroppa kuihdu. Tämän kanssa on ollut opettelemista, koska jos juo huonosti 20 vuotta niin sen vähintään 2litraa/päivä opettelu on haastavaa. Ja sanottakoon vielä tuo paholainen, eli alkoholi, joka varmasti sekoitti mun kroppaa entisestään, mutta sen kaikki jo tietää.

Sanoisinko, että kiitos liikunnan, vuoden karkkilakon ja uuden ruokailutottumuksen, en ole enään ollut pitkään aikaan millään säästöllä ja kroppa toimii stressiä lukuunottamatta hyvin! Superdieetillä epäilin juurikin säästöliekkiä toisessa ääripäässä, jossa kroppa toimi ylikierroksilla ja aiheutti jonkin tasoista liekkiä, mutta se ei kauan onneksi kestänyt ja sain kropan taas kuriin.

Nyt vaan toivon, ettei kukaan joudu kokemaan samaa, tämä on pirullinen asia ja aiheuttaa vakavia asioita itselle! Terveellisellä ruualla ja sopivalla suhteella liikuntaa pysyy huolet ja murheet poissa, niin kropasta kuin mielestä :)

You Might Also Like

4 Kommenttia

  1. Huh, kuulostaa kauhealta tuo mitä oot nuorempana käyny läpi :O Onneksi oot päässy siitä yli. Mie olen silmä tarkkana seurannu blogista tätä matkaa, jonka oot tehny terveellisimpien elämäntapojen saavuttamiseksi, ja oon jopa pikkusen alkanu ihaileen sinua ;) Näytät tosi hyvältä nyt, ja paljon tsemppiä jatkoon että selätät tuon bikini-haasteen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Sanotaanko näin, että teininä olin aika pahis, enkä tosiaankaan halua ikinä palata siihen aikaan hyi! :/

      Mutta tässä on vielä matkaa, mutta eiköhän tuosta bikinistä selvitä, kunhan pääsisin liikkeelle tältä flunssalta jne! :)

      Poista
  2. Olipa ilo lukea jonkun toisen kirjottamana lähes tulkoon kaikki se sama mitä on itse elänyt! Tai no ei nyt ehkä ilo, mutta ymmärrät varmaan mitä tarkotan! Mulla on ruokatottumukset kulkenun oikeasti melkein samaa rataa kun sulla, normaalia ruokaa en muista syöneeni ikinä nuorena, vaan se mitä söin oli sipsejä ja roskaruokaa..Liikuntapuolikin hyvin samoillaa linjoja, tosin erona se, että harrastin 7 vuotta kilpacheerleadingiä viidesti viikossa..En ymmärrä miten sitä on silloin tullut toimeen niin naurettavalla ravinnolla! Lisänä vielä se, että äitini ja oikeastaan äidin puolen suku on reilusti ylipainoisia, joten geenit ylipainoon ja sairauksiin on merkittävä! Ja sama homma, että yläasteen jälkeen mullekkin alko kilot kertymään, kun liikunta loppu ja nyt tammikuussa olin omissa ennätyslukemissani..Sillon lähtikin ihan omin voimin elämäntapamuutos käyntiin, mitä kestikin huimat pari kuukautta, ja aika huonoilla metodeilla :D Nyt jatkan fitfarmin litellä ja odotukset ja motivaatio on kyllä korkealla!
    Sulla on ollu mahtava muutos ja se varmasti vielä jatkuu! Toivottavasti itekkin saisin nää tämän hetken ruokailut pysymään tälläsinä loppuelämän! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä kommentista, kiva tietää etten ole yksin asian kanssa :)

      Paras tapa mulla oli se, että kilot karisi kuin itsestään kun aloin syömään kunnolla ja olin tammikuussa superdieetillä ja nyt bikinissä. Vasta superin aikana opin syömään oikean määrän ruokaa ja oon siitä niin iloinen. :)

      Tsemppiä Liteen, menet ohjeiden mukaan niin totut syömään oikean määrän ruokaa ja 10 viikkoa on hirmusen lyhyt aika! :)

      Poista

Bloggerin lukijat

FACEBOOK