Keskellä ei mitään!


Mökkireissulla saimme muutamaan otteeseen kavereiksi juhlimaan myös poroja! Nähtiin kaksi pientä poroa tulomatkalla ja nämä muut kolme sitten tallustelivat aamuyöstä ihan pihalla. Lähimmillään 10m päässä. Ei toki niin exoottista lapin asukeille, mutta porot on kivoja :)

Lyötiin muuten vetoa poikien kanssa. Pojat oli sitä mieltä, etten pysty kasvattamaan hausista vuoden aikana merkittävästi ja mennä ympärysmitassa lähelle Rikun hauista :D Haha, Matteuksen kanssa otettiinkin tällainen posetuskuva, bodareiden kanssa kun on liikkeellä, niin jo kummasti piti joka kuvalle posettaa mitä erikoisemmissa asennoissa :D

Viimeinen päivä menikin sitten aurinkoa ottaen ja laiturilla leipää kaloille heittelemällä. :) Kiitos tästä reissusta, vuoden päästä uusiksi! :)

Kesän viimeinen hengähdys


Olipa muuten rentouttava reissu ja voin jopa kehua vähän itteäni. En nimittäin ottanut yhtäkään kuvaa puhelimella! :)

Oltiin viikonloppu mökkeilemässä keskellä_ei_mitään ja yhdeksän ihmisen kesken ei tosiaankaan ollut tylsää. Siihen ei vaan yksinkertaisesti ollut mahdollisuutta! Muiden juodessa ja mun syödessä (onneksi osaan toivottavasti olla hauska myös ilman alkoholia!) aika kului nopeasti, saatiin myös aurinkoa, ukkosta ja kokoajan oli hilpeää meininkiä :)


Perjantaina en kameraan hirveästi vielä kerennyt koskea, mutta yö venyi pitkäksi aamuksi. Alias päättyi mun ja Jennin voittoon ja mentiin koko porukka kuudelta nukkumaan.

Koska mulla ei aamulla ollut huonoa oloa, kävin 30min tehokävelyllä! Aamu lähti ihanasti käyntiin ja oli ihanaa, kun ei ollut mihinkään kiire! Aurinko helli meitä johonki kolmeen saakka ja sitten se päätti alkaa satamaan ihan urakalla :( Satee loputtua tehtiin Jennin kanssa 10min pikajumppa (ok, oli tarkotus 30min, mutta mäkäräiset kiusas!) ja pelattiin sulkapalloa! 

Näin naisten kesken tehtiin saunassa kokovartalon kuorinta päästä varpaisiin ja puhdistettiin kasvot naamioilla. Nyt jälkeenpäin tuntuu, että ois ehkä pitäny syyä järkevämmin, niin olis se tulos näkynyt enemmän. Ei sillä, hyvää ruokaa meillä oli ja PALJON! Samalla mun hiukset päätti taas alkaa elämään omaa elämää, mutta se on mökillä varmaan sallittua? :D

Mulla on nyt sen verran univajetta, että pakko laittaa toisena päivänä lisää kuvia. P.S: Kuvissa on sitten ihmisiä, eikä valkoisia lakanoita.. :))

Asiaa hiuksista


Viime syyskuussa olen viimeksi etuhiukset leikannut ja nyt ne vaan kasvaa ja kasvaa. Maaliskuussa leikkasin sivun siilen lyhyeksi ja tällä hetkellä mun etuhiukset yltää leukaan saakka. Taas toisaalta mun oma pituus vaan lyhenee ja huononee..

Yli vuosi sitten (kuva alapuolella) mulla oli jo pitkät hiukset, tummana, sitten vaalennuksen jälkeen ne on taas lyhentyneet ja karhentuneet entisestään.. Kesäkuun alussa leikkasin omaa pituutta taas lyhyemmäksi, mutta mun mielestä ne on edelleen vaan karheat ja ne sojottaa joka helkutin ilmansuuntaan.. Siksi en ole niitä täällä erikseen edes esittäneet, koska viimeksi mulla on ollut hiukset blogin kuvissa auki? Niinpä :D


Pitkät hiukset olis tosi kivat, mutta olen alkanut miettimään muutamaa pointtia: Haluanko nyt suoraan kasvattaan pitkät ja huonokuntoisen ohuet VAI leikkaanko nyt lyhyen hyväkuntoisiksi, hoidan niitä hyvin ja saan hyväkuntoiset pitkät hiukset? Niinpä. Pidennyksiä en pysty käyttämään (aka mun taito ei riitä niiden hyvänä pitämisessä) ja toisena, pidän ihan liikaa hiuksia kiinni. Ne katkeilee ja muutenkin tuntuu niin nopealta! Toisaalta ne ovat niin huonossa kunnossa, etten vaan yksinkertaisesti halua pitää niitä auki..

Polkkatukan historiaa mulla löytyy, ammattikoulussa ja mustassa värissä otsatukan kanssa:


Olenko pikkusen edes haamun näköinen? Mustat hiukset olisi kivat, mutta en tosiaankaan halua siihen värjäämisen kierteeseen, että kolmen viikon välein mun hiukset leijuis ilmassa vaalean juurikasvun takia :D

Tämä nykyinen väri on 7cm juurikasvu, ruskea ja sitten se liukuvärjäys vaalea, joka lähtis lähes kokonaan pois leikkaamisen takia. Tämä hiusväri on ehkä hitusen tummempi, mitä haluaisin, mutta toisaalta vaalentaminen pilaa taas mun hiusta lisää, joten pitäiskö repäistä jollain vähän tummemmalla sävyllä? Tietty ei liian, ettei juurikasvu ala näkyä liikaa! Tai yksinkertaisesti en vaan värjää tai sitten sävytetään kevytvärillä tasaisemmaksi, että hius saa rauhassa kasvaa :) Joku vaalean kuparin sävy vois olla myös aika nami!


Tämän haaveilu on alkanut jo tästä hiuskokeilusta maaliskuussa (kuva alla), mutta nyt vasta uskalsin tuoda ideaa enemmän esille. Rikukin alkaa pikkuhiljaa hyväksymään sen tosiasian, että mun hiukset on niin kamalassa kunnossa, että vain leikkaaminen pelastaa ne. Se kiroaa aina näitä mun ideoita, mutta lopulta se vaan kehuu.. Paitsi silloin, kun leikkasin sivun ihan kaljuksi.. :D 

Jäätelötötterö


Tässä rakennuksessa on tullut rampattua ihan kyllästymiseen saakka. Toivottavasti huomenna olisi viimeinen kerta! Mun vaivat jatkuvat, äidin leikkaushaava mätänee ja muuten vaan vatuttaa tuo ramppaaminen. Huhhei.

Serkku kävi tänään auttamassa mua ja käytin kesän ekalla ja viimisellä jätskillä. Taas söin jäätelöä, vaikken edes tykkää siitä :D Tänään oli kuitenki niin super lämmin ilma, että piti saada vähän jäähdykettä. Kotona huomasin kamerasta akun loppuneen ja sekös harmitti! Vihdoin mulla oli intoa kuvata muutakin, kuin arkisia höpinöitä! Ei voi mitään, kamera laturiin ja ulos! :)


Mun elämä on edelleen tylsää kotona olemista, pikku-Raffen näkemistä, mutta tänään päätin rääkätä pikkuveljeä BC:n ulkotreenillä. Raukka luovutti jo 15min jälkeen ja paineli suihkuun, oli vissiin aika tehokasta menoa :D Olin aamun ollut farkuissa, niin treenihousut tuntui ihanan luxukselta, vaikka vaan laittelin pyykkiä vieressä! Treenaamattomuus on havaittavissa turvoneella masulla ja ololla. Olen ollut myös harvinaisen kiukkuinen koko viikon...

Kävikin niin hassusti, että tuon pikkuvelin treenauksen jälkeen sain luvan alkaa itse liikkumaan! Kuulemma oisin saanut liikkua ihan oman olon mukaan koko viime viikon, mutta hyvä, etten alkanut seuraavaakin viikkoa liikkumattomana olemaan! Ei ole riskiä saada mitään vakavempaa tautia, jos käyn salilla ja odotan huomista niin malttamattomana!!

Huomenna on muutenkin jännä päivä! Mennään aamusta lääkäriin, sitten meen salille, kauppaan, pakkaan, teen sitä tätä tuota ja otamma Rikun töiden jälkeen suunnaksi lapin maisemat ja mökin!! Viikonloppu keskellä_ei_mitään, yhdeksän ihmistä, koira ja muutama päivä täyttä rentoutumista!! 

Paljon ruokaa, mulla liian vähän juotavaa ja saunomista, höpöttelyä ja laiturilla kyykkimistä. (en saa uida!) Muiden potiessa huonoa oloa, veän urheiluvaatteet päälle, juoksen ihanan raikasta mettätietä ja käyn poimimassa hilloja! Niin ja sääskimyrkyn hajua, sitä tarvitaan! Eli mahtava viikonloppu tiedossa. Ja paljon kuvia.. :)

Keventäjän lasagne -ohje


Kokki kolomonen Laura täällä hei! Liikkumattomana päätin sitten tehä ihan kunnon ruokaa. Harvemmin jaksan kokata näin isosti. (Ok, olen maailman surkein kokki, niin en edes kehtaa jakaa mun muita pöperöitä teille.. :D) Mutta nyt tein semmosta ruokaa, että tämä on todella helppo, koko perheelle syötäväksi, vaikka ite söis kevyemmin :) Lasagne ilman sitä kaamean paksua juusto-rasva litkua. :D

KEVENTÄJÄN LASAGNE 
(n.4 henkilöä)


1. Ruskista jauheliha ja lisää sipulit mukaan pilkottuna. Lisää tomattimurska ja mausteet.
2. Tee munamaito-seos valmiiksi.
3. Lado vuokaan kerroksittain jauhelihaseos, laita päälle raejuustoa ja lasagnelevyjä. Kerroksia tulee 2-3.
4. Kaada päälle munamaitoseos! Ripottele pinnalle juustoraaste.
5. Paista 200 asteisessa uunissa n. 50min. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua ja tarjoa raikkaan salaatin kanssa. :)

Seuraa Facebookissa

Bloggerin lukijat