Toukokuu: Stressitön loppukiri

18:45


Vaikka nyt toukokuussa on ruoka mennut vähän.. No miten lie, mutta huhtikuun ruokakokeilut meni hyvin. Kokeilin papuja, sitruunaa ja muita uusia tuttavuuksia ihan innoissaan ja löysin ruokavalioon paljon uusia ulottuvuuksia!

Uni on ongelma, joten siinä pitää tempata edelleen. Jumankauta on vaikeaa herätä ajoissa, että ehtisi ajoissa sovittuihin asioihin. Mutta odota kun tulee ilta niin jo riittää energiaa vaikka muille jakaa.. Ärght, mulla ärsyttää suunnattomasti tämä piirre itsestä ja yleensä se on ollut näin toukokuussa todella vaikeaa ja kesää kohden kun valo lisääntyy niin uni vähenee entisestään. 

Liikunnassa on myös aikalailla nollatoleranssi, mutta se nyt on ihan tuon selän vika. Kävelyt ja pyöräily on ainoat varteenotettavat vaihtoehdot, ehkä voisin harmita uintia edelleen. Saa nähdä, lähdenkö juoksemaan terwahölkkään 10km lenkkiä tuossa kuun lopussa, mutta katotaan, mitä tapahtuu sen suhteen. Tavoitteena on nyt liikkua sen verran, kuin mahdollista ja saada selkä ennen reissua kuntoon!! Kiinassa ehtii kävellä aikas paljon ;)

Kuva otettu lokakuussa 2013.

Toukokuussa myös pyrin pitämään oman stressitason mahdollisimman matalana. Voin kertoa, että tämä on vaikeaa. Mulla on tuhat ja sata asiaa hoidettavana ennen reissua (kuukauden päästä olen jo lentokoneessa kohti seikkauluja!) ja tietty viisumit, matkat, rokotteet ja kaikki sellainen jännittää kovasti! Myös työn kanssa on vähän jännittämistä, että kuinka työt jatkuu syksyllä ja ja ja.. No jos tämä nyt jäisi tähän. Mun pitää muistaa pyhittää aikaa myös itselleni :')

Rahan käyttö on tässä kuussa todellisen koetuksen alla, koska haluan säästää jokaisen ylimmääräisen sentin matkakassaan ja hoitaa jokaisen reissun aikaisen laskun ja maksun ennakkoon! Joten ei turhaa shoppailua materiaalissa ja ruokailussa kulutan kaikki kaapin sisällöt pois. Tarkoitan pakasteen lihat ja kaapissa olevat superfoodit, etten osta uusia kaappiin, vaikka loppuisi :)

Myös mulla olis ennen reissua neljä kokonaista viikkoa aikaa kiristellä ruokavaliolla ja liikunnalla. Ja kun liikunta on mitä on.. Niin nyt se ruokavalion tärkeys korostuu entisestään! Toukokuun vikalla viikolla on töiden päättäjäiset ja tietty ennen reissua pikkuveljen rippijuhlat, joten mitään ylitsepääsemättömän vaikeita tilanteita juhlien suhteen ei ole, joten nyt mieli hallintaan!

Käy myös lukemassa

6 Kommenttia

  1. Heii Laura, minäkin aloin kirjottaan blogia tästä puolenvuoden elämäntapamuutoksesta/uuden elämän opettelusta kun lähdin mukaan bodycampin valmennukseen!:) monesti jo pitäny kirjottaa sulle kommenttia tätä kautta mutta nyt vasta sain aikaseksi :D

    Mun blogia ja matkaa voi lukea osotteesta http://labellavitablogi.blogspot.fi/ :)

    -Suvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin laittamassa sulle jo kommenttia ^_^

      Poista
  2. Mikäs siinä sun selässä olikaan? Onko mulla menny jotain ohi ö mukavaa toukokuuta ja vielä enemmän mukavaa reissua! Mekin päästään 3päivän reissulle kesällä, jyväskylään jei! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alaselässä mullon synnynnäinen nikamavaluma, mutta nyt pari viikkoa sitten naksahti lapaluiden kohdalta selkä kipeäksi, eikä niskat taittunut mihinkään. Nyt viikon jälkeen edelleen kipeät nii huomenna lääkäriin :(

      Poista
  3. No voi höh! Toivottavasti selviää ja saat ruhon kuntoon :)

    VastaaPoista

Seuraa Facebookissa

Bloggerin lukijat