Onnellinen hymy

02:30


Tiedätte varmaan sen tunteen, kun ajatte ensin autolla 150km vain huomataksenne, että kodin ovet ei avaudu ilman avainta.. Kun tunnin jälkeen pääsette kotiin sisälle, aukaisette ensimmäisenä tietokoneen ja muistikortin lukija on hukassa.. Voi jumatsukka mulla meinas äsken palaa pinna ja kovasti :D

Nyt onneksi sain kaikki kuvat koneelle vähän mutkan kautta ja vielä ainakin yksi muistikortti uupuu matkasta, mutta on kuvat edes jossain tallessa!


Mun reissu tänne kaupunkiin ei toki johtunut siitä, että olisin lomakuvia tullut muokkaamaan. Rakastan tätä paikkaa ja se oikein korostui sillä hetkellä, kun pääsin omaan huoneeseen. Omaan turvaan. Kaipaan jo vähän niitä rutiineja, joita syksyllä tulee taas olemaan ja muutenkin säännöllistä elämää. Siskon kanssa hetket olohuoneen nurkassa ja naurut tee kupposen kanssa kera kavereiden. Tästä paikasta on tullut mulle koti.

Silti täältä puuttuu jotain, joka on vienyt mun sydämestä palasen: Poikaystävä, jonka kanssa ollaan vuosi totuteltu tähän kaukosuhteeseen. Tämän piti olla vain väliaikainen ratkaisu, mutta tilanteet muuttuvat ja tullaan olemaan samalla kaavalla ainakin vuosi.


Me ollaan aina oltu sitä mieltä, ettei kumpikaan halua elää näin kaukana toisesta. Mutta seitsemässä vuodessa toisen oppii tuntemaan ja luottamaan, että kaikki on mahdollista. Viime vuosi on ollut opettavainen ja tän kaiken kruunasi tämä meidän matka, joka auttoi kyllä vaikeissa tilanteissa jaksamaan. Nyt kun reissun päätteeksi kummallakin on sormessa vielä lupaus tulevasta, niin varmasti tulevat vuodet hurahtaa ohi hujauksessa.

Olen kuin pikkutyttö ajatellessani häitä ja sukunimen vaihtamista. Olen joskus avautunut täälläkin mun periaatteesta, ettei kihloissa olla kahta vuotta pidempään ja haluan olla naimissa ennen 25-vuotis syntymäpäiviä. Ja Riku höppänä meni vielä sellaista lupaamaan reissussa! Pirulainen ei kertonut mulle suunnitelmistaan yhtikäs mitään ja sai mut yllätettyä ihan täysin! :)

Hups, mun piti tulla kirjoittamaan ihan täysin muusta aiheesta, mutta tähän se sitten päätyi. Hihi, en ole koskaan enne pitänyt tätä aihetta sen kummoisempana, mutta vanhempien ja sukulaisten reaktio on saanut mut myös innostumaan häistä ihan tosissaan. (Johtunee kait siitä, että ollaan suvussa juuri nyt ainoa mahdollisuus juhlaan, vaikka vauvahaaveet ne saa unohtaa heti kättelyssä...) Voin siis keskittyä liikuntaan hyvällä motivaatiolla! :)

Käy myös lukemassa

0 Kommenttia

Seuraa Facebookissa

Bloggerin lukijat