Unelma itsestä - Mitä mulle kuuluu?

8.8.14


On kulunut yli neljä kuukautta siitä, kun aloitin yhteistyön Tuulin ja unelma itsestä -projektin kanssa. Ennen reissua olin Tuulin kanssa melkein päivittäin yhteydessä whatsapissa, aina ties minkä asian suhteen. Kunnes tuli reissu Kiinaan ja mun valmennus olisi tyssännyt kuin seinään. Kuinka miettiä tulevaisuutta eteenpäin tai tulevia tavotteita, kun edessä on täysin poikkeava kuukausi edellisistä? Mun onneksi Tuuli ymmärsi sen, etten reissussa tee suuria muutoksia kotiin ja jatkettiin mun vajaata kahta uupuvaa viikkoa Kiinan jälkeen.

Nykyisin en ole enään ollut niin aktiivisesti yhdeydessä coutsiin ihan vain siitä syystä, ettei Tuuli ole mun kanssa loppuelämää ja mun tulisi oppia ratkaisemaan asioita myös yksikseni. Mulla on vielä yksi keskustelu elokuun puolella ja sen jälkeen olen täysin omillani - ja niin onnellinen kaikesta siitä, mitä olen oppinut itsestäni!

Ensinnäkin Kiinassa katselin itseäni peiliin jokapäivä hymyillen - olin niin onnellinen kaikesta siitä, mitä olen nykyisin. Mun vähän lomapöhöinen masu kakuista oikein ruitui reissussa lisää hyvän ruuan ja vedenjuonnin ansioista, vaatteet näytti kivalta, joten kukapa ei hymyilisi elämänsä kukkuloilla. Pidin reissussa rutiinia kuunnellen nälkää, kävellen paljon ja oli mulla varalta myös "hostellijumppa" ohjeet mukana, mutta flunssan vuoksi en sitä päässyt tekemään kuin kerran. Mutta pointtina on se, että en ole koskaan ennen nauttinut reissaamisesta ja sen tuomasta itsetunnosta nuin paljon!


Vaikka näitä kuvia katsoessa en todellakaan ole mikään rantamisu niin muistan kyllä tuon hyvän fiiliksen. Tunne, minkä haluan säilyttää myös tulevaisuuteen.

Sisimmässäni tunnen vielä "morkkista" siitä, miten loman ruokailu on heinäkuussa mennyt, mutta mulla on vielä niin paljon opeteltavaa tasapainoisen elämän kanssa. Miten voisin kuvitella, että oppisin kaikki tuosta nuin vaan? Alueina on kuiten isoja asioita: Liikunta, ruoka, ahmimiset, uni, itsetunto, minäkuva.. Pienempinä huolina aikatauluttaminen, stressitaso, jotka kaikki ovat kuitenkin isoja asioita elämässä.

Oon keskittynyt elämässä muuttamaan liian montaa asiaa yhtäaikaa ja kuukauden haasteesta on ollut apua. Veden juominen sujuu kuin vettä vain, olen pyöräillyt töihin ja tulen tulevaisuudessa myös tekemään niin. Pieniä, mutta vaikuttavat suuresti. 

Tosin mun tuhannet "en syö karkkia-herkkuja-mitään hyvää", nukun hyvin jne. taas on ollut yhtä puppua, jota mun pitää alkaa työstämään enemmän käytännössä. Teoriassa tiedän tarkkaan, miten ja miksi teen näin ja nuin, mutta se fyysinen käytäntö on liian iso harppaus mulle. En uskalla mennä tutun ja turvallisen alueen ulkopuolelle ja sen harjoittelu on joka päiväistä elämän loppuun saakka.

Uudet asiat pelottaa mua. Oli kyse uusi työpaikka, uusi ympäristö, uudet ihmiset.. Ne on sitä uskallusta mennä pois turvallisesta alueesta. Sama pätee ruokaan, liikuntaan ja kaikkeen elämässä. Se itsehillintä olla ostamatta viikonloppuisin sitä isoa karkkipussia on turvatonta, koska olen koko elämäni tehnyt niin. Kyky kokeilla uusia reseptejä kotona on haaste, koska on helpompaa tehdä tuttua ruokaa. On helppoa torkuttaa pitkään, koska on tottunut tekemään niin monia vuosia. Se mihin tottuu, ei aina ole se paras vaihtoehto meille ja mullon monta sellaista haastetta ylitettävänä, ettei niitä tehdä hetkessä ja kaikkia kerralla. 

Mun haaste hillitä "kaikki tai ei mitään" -luonnetta on yksi suurimmista. Missä mun itsehillintä, joka oli vuoden karkkilakossa, mutta sen loputtua palasi vanhoihin kaavoihin... Jos haluan ostaa uuden lampun niin en osaa odottaa sitä 'the täydellisen' löytämistä vaan ostan vaan nopeasti jotain. Jos haluan uuden puhelimen niin ostan sen heti, vaikka viikon päästä ilmestyisi parempi malli. Jos alkaa kesken lenkkeilyn väsyttämään, käännyn lyhyempää reittiä takaisin. Haluan saada litteän vatsan ja jos se ei tapahdu heti niin pettymys on suuri ja luovutan. Pontti varmaan tuli selväksi: en ole riittävän kärsivällinen ja tahdon voimainen odottamaan, että odottamisen työ palkitaan. Lopulta kärsivällisyys palkitaan ja täydellinen lamppu on tullakseen, kunhan jaksan etsiä ja tehdä töitä sen löytämiseksi! Ei kannate tyytyä vähempään kuin mitä ansaitsee!


Parasta, mitä olen oppinut on se, ettei aloitettu matka katoa heti. Se, etten käynyt yli kuukauteen salilla tee musta voimatonta tai tuo sitä jo pudotettua -20kiloa takaisin hetkessä. Jos niin kävisi, olisi se vuosien jälkeinen asia, ei hetkellisen tilanteen aiheuttama muutos elämässä. Yksi pala suklaata ei jää vyötärölle.

Pienetkin asiat ja muutokset tukevat kokonaisuutta ja ovat siksi tärkeitä.

Olen paininut näiden monien asioiden kanssa yli kolme vuotta ja ratkaisu ei ole tiukka ruokavalio mitalla tai huono olo treenin jättämisestä väliin. Onko se tarkoitus? Ei todellakaan ja sekin asia on pitänyt itse oppia kantapään kautta vuosien aikana. Mulla esimerkiksi mietityttää suuresti, millainen mielikuva on tullut tästä blogista tuntemattomille ihmisille, kun multa tuttava kysyi ohimennen, onko mulla kenties alkamaisillaan ortoreksia.. Ruuan liiallinen kontrollointi ja oman minäkuvan vääristyminen.. Osittain siinä on syy, miksen ole osannut kirjoittaa kesällä oikein mitään tänne blogiin.

Olette varmaan huomannut, että Tuuli on auttanut paljon tän liiallisen kontrollin kanssa. Vanhoja tekstejä lukiessa kysyin paljon itseltäni: kuka tuo ihminen on? En tunnista itseä ja jos totta puhutaan niin olen elänyt äärettömän typerässä kuplassa. Muistikuvaa ei ole kuin liikunta ja ruoka... Missä elämä?

Vaikka työtä on tehty monella tavalla niin en silti usko pitkäaikaiseen liialliseen ruuan tarkkailuun jne, jotka oli joskus mulle liiankin tarkkaa! Haluan laajentaa mun suppeaa näkökulmaa kaikissa elämän osa alueissa. Ja nähdä sen kokonaisuuden jokaisella alueella.


Mun kokemukset nettivalmennuksista ja suhtautuminen niihin on nykyisin erillä tasolla ja oon nykyisin todella kriittinen niitä kohtaan. Uskon kokemuksen pohjalta enemmän yksilölliseen valmennukseen ja jokainen ihminen toimii niin erillä tavalla. Mutta pointti on se, että henkinen valmennus puuttuu osasta täysin! Miten luulee kehitystä tulevan, jos mieli ei ole projektissa mukana? Kun saavuttaa sen  haetun täydellisen timmin vatsan tiukalla kuurilla, miten mieli siihen suhtautuu? Osaako irrottautua tarkasta ruokavaliosta ja NAUTTIA elämästä. Sitä ei opeteta missään niistä, mitä oon itse käynyt läpi.

Jos olisin heti alkuaikoina hankkinut henkilökohtaisen pt:n, en luultavasti miettisi, johtuuko nykyinen rahkan yliherkkyys valmennuksista tai olenko munalle herkkä näistä johtuen? On vuosien aikana ollut niin monta tekijää, joten yksittäistä syytä on turha etsiä. Se, olisinko saanut tuloksia enemmän aikaan, miten suhtautuisin elämään, kuinka eläisin tässä hetkessä? Menneet on menneitä ja joskus ihminen erehtyväinen valinnoille, joita ei pysty muuttamaan myöhemmin eikä pidäkkään muuttaa. Jossittelu ei auta ja nyt tässä hetkessä olen tyytyväinen siihen, että suunta on juuri nyt se oikea. Mieli pysyy mukana muutoksessa.

Valmennukset on yksilöllisiä ja niiden pohtiminen ei todellakaan ole tämän blogin aihe. Vaikka henkilökohtainen valmennus Tuulin kanssa on päättymässä niin otan mahdollisesti syyskuusta alkaen tueksi omalle kehitykselle Tuulin nettivalmennuksen, ettei tarvitse olla täysin yksin mennessään sinne tuntemattomalle alueelle. Tiedän Tuulin olevan mahtava persoona ja keskittyvän juuri mulle aiheellisiin osaalueisiin, joten tämä tuki on mulle 100% tärkeää.


Kesäkuun haasteena oli nauttia elämästä ja sen myös tein. Heinäkuulle en laittanut mitään, mutta elokuussa haluan löytää jälleen tasapainon arkeen. Haluan oppia kuuntelemaan itseäni päästämättä liian helpolla. Kokeilla rajoja ja ylittää niitä. Selviytyä voittajana esteiden yli ja vaikka tulisi askeleita taakseppäin, on siitä aina parempi jatkaa eteenpäin! 

Usko unelmiin, usko itseesi. Unelma itsestä on mahdollista vielä jonain päivänä, kunhan tekee töitä sen eteen.


You Might Also Like

0 Kommenttia

Bloggerin lukijat

FACEBOOK