Tissi-ilta blogityttöjen kanssa

15:57


Leikitään ajatuksen voimalla pieni hetki: Kuvitelkaa oikein raskas työpäivä, jolloin kaikki menee vinksin vonksin, myöhästyt bussista, et ehdi syödä aamupalaa, oppilaat kiukuttelee ja menetätte työparin kanssa hermot. Töiden jälkeen suuntaat bussilla parhaan kaverin luo, jossa odottaa valmis ruoka!! Miettikää, kuinka nuin pieni ja arkinen aihe voi saada niin iloiseksi ja oikeasti mun päivä pelastui! 

ienmin onni tosin uuden kihartimen kanssa ei ollut yhtä hyvä, mutta ehkä harjoitus tekee mestarin. Mulle muutama suortuva päähän, joista kaksi onnistui ja loput lässähti, pikameikki nassuun ja kohti blogi-iltaa! Mulla oli olo kuin harakalla korukaupassa, kun kaikki oli niin kauniina. :)

@Mella
@Elisa
@Anna

Olen aikaisemmin käynyt rintaliiviesitelyissä, mutta ensimmäistä kertaa ymmärsin jotain kuppikoosta. Ei mulla ihan aa-kokoiset ole, vaikka aina niin väitän ;) www.Lumingerie.fi on verkkokauppa, josta saa alusvaatteita moneen lähtöön ja moneen kokoon. Vaikka koot alkaa D-kupista niin myös hoikalle mallille ne oli sopivia. Voitte jo kuvista huomata, kuinka rakastuin limen värisiin urheiluliiveihin, joista mun koko oli nettikaupasta loppunut! Ensiviikolla laitan kyllä tilaukseen urheiluliivit, koska nykyiset ovat ihan liian ohuita, eikä mun tissit näytä salilla yhtään miltään. Toisin sanoen niistä puuttuu tuki ja vaikka olen mielestäni pienirintainen niin kyllä näitäkin kannattaisi tukea esim. juoksun aikana! Voi toki olla, että jotku pitsiunelmat lähtee myös kokeiluun, koska hyvät rintaliivit parantaa ryhtiä ja antaa tukea! Ja positiivinen yllätys oli juurikin hinta, joka ei mun mielestä ole liian kalliit hyvistä rintsikoista, joihin kannattaisi panostaa! :)

Aluksi saatiin alkumalja jääpala mustikoilla. Pöydässä odotti mm. porkkanakakkua, mokkapaloja, mozarella-tomaatti-basilika tikkuja ja tonnikalapiirakka. Jokaisen allergiat oli huomioitu ja porkkanapiirakka oli todella hyvää!


Esittelyn jälkeen aloitettiin mittailu sermin takana ja porukka luonnollisesti vaihtoi kuulumisia ja kyllä siinä syvempiäkin aiheita juteltiin. Sain myös kunnian ottaa muutamista tytöistä asukuvia ja nyt kyllä nousi into kuvailla ihmisiä enemmän! Keinovalo on vaikea valo kuvata, mutta kauniiden mallien kanssa sekään ei ole haaste ;)

Vielä kun oppisin kuvaamaan asun yksityiskohtia enemmän... Mutta katsokaa nyt, millaisia kaunokaisia ruudun taakse sain! 

Vasen kuva @Anna
Vasen kuva @Anna
Menossa mukana: http://www.lumingerie.fi/
Kuvassavasemmalta: Anna (kuva) EnniJennaReettaAnniElisaMinttuTiinaJenniMetteSariannaMellaMarjo ja minä. Mukaan jokainen sai goodie bagin, jossa mm. body, sukkahousut ja pesupussi. Kiitos illasta <3 Taidan lähteä siivoamaan oman kaappini rintaliiviosaston ja heittämään kaikki epäsopivat yksilöt roskiin. Sitten on hyvä syy shoppailla lisää :)

Käy myös lukemassa

20 Kommenttia

  1. Mää en muita käytäkkään kun Freyan liivejä! :D Ps. taidettiin kaikki kolme laittaa postaukset 3 minuutin sisällä toisistamme, telepatiaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli sanomattakin selvää, että ne on hyviä? :) Ps. niin taidettiin, 8min, 3min ja sitten mun. :'D Pikkusenko samalla rytmillä elettiin tai juurikin tuota telepatiaa :D

      Poista
  2. Haha, mulla tuli niin sama fiilis että nyt viimestään kaikki iän ikuset henkkamaukkarintsikat roskiin! :D Nuo urheilurintsikat ois kyllä niin täydelliset, jo väriensäkin puolesta. <3___<3 Sulla oli kyllä taas niin huippuja kuvia, varsinki nuo tytöistä ottamas oli niin hienoja! Tavallaan ei aatteliskaan hyödyntää tuota taulun (mikä lie) heijastumaa, kyllä sulla vaan on lahjoja. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värit juurikin, neot jäi mieleen, mutta ehkä pinkki voi olla se toinen vahva ehdokas ! :) Huhhu, ihan punastun jälleen! Se heijastus vaan pisti silmään ja olishan sitä voinut hyödyntää vielä enemmän.. Paljon tässä on vielä opittavaa ihmiskuvaamisesta :D

      Poista
  3. Olipa kivasti kirjoitettu! Ja kuvat on kans yhtä kivoja. :) Kiitos, että sain olla malleilemassa, tykkäilen kyllä hurjasti nuista kuvista. :) Voisi kehitellä joskus jotain pientä kivaa kuvaussesiota jos kaipaat ihmismalleja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, sulla oli mallin lahjoja kun osasit olla niin luonnostaan siinä edessä ;) Ehdottomasti vaan viestiä, kun kiinnostaa, kunhan mun kamera ei silloin ole pohjoisessa rikun luona :)

      Poista
    2. Täällä toinen jota kiinnostaa kuvaussessiot ;D Pitäskö ottaa joku päivä porukalla suunta johonki ulos kuvaileen? Ois kiva saaha Jennan kanssaki jotain kivoja yhteiskuvia^^<3

      Poista
    3. Apua no se pitäis järjestää mahdollisimman pian, ku kamera lähtee lappiin perjantaina... Tai sitten menee tän kuun loppuun :)

      Poista
    4. Vautsi Laura, niin ihana kuulla!! <3 Mä olen aina pienen ikäni haaveillut mallin urasta niin tuollaisetkin pienet kuvailut on jotenkin niin mukavia. Tuossaki koin sitä pientä jännittämistä, mutta kun pääsee kaksin niin siinä unohtuu kaikki muu ja annan vaan mennä! :) Hei ja voitaisiin kyllä kehitellä jotain pientä kuvaussesiota Ninan kanssa. Jos vaan rippeet riittää niin ottaa molemmista erikseen ja yhdessä, eikö? ;) Mutta kuun lopussa sopisi kyllä tosi hyvin, sovitaan vaan joku viikonloppu jos sillo pääsisi heti valosaan aikaan kuvailemaan. Miltä kuulostaa? :)

      Poista
    5. Ehdottomasti, Ninan kanssa meidän pitäis muutenki treffata kamerajuttujen kanssa.. Vähän on venähtänyt aikaa, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan! :)

      Kamera tosiaan nyt viikonloppuna lähtee pohjoseen ja tulee ehkä huonolla lykyllä takaisin vasta maaliskuun alussa, joten pitänee katsoa, miten ja missä se kamera oikein kulkee :) Ollaan yhteyksissä vaikka facen kautta ja jutustellaan lisää! :)

      Poista
  4. Tosi kivasti tehty tää postaus :) Oli kyllä niin mukava ilta :) . Tuli hymy huulille tätä lukiessa ja mielettömän hyviä kuvia katsellessa :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enni itsellesi ja kiitos kun mullakin tule hymy huulille kommentista! :))

      Poista
  5. Aaah ihania kuvia! :) Ja tosi kiva ilta kyllä oli! Ääh, olisinpa ite älynny tulla sinne teijjän kanssa käytävään niin olisin itsekkin päässyt kuvattavaksi kun olin niin kivan asukokonaisuuden kuitenkin laittanu (haha :D), mutta siitä ei oo oikeestaa yhtää kokonaista kuvaa. Noh. Eipä voi mittään. :D Sulla oli kyllä hyviä kuvia kaikki mitä kävin ihastelemassa sillon linkin kautta! :)
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, aina saa tulla hihasta vetäseen! Hihi *punastuu* Kiitos! :)

      Poista
  6. Ihana että ootte taas saanu järjestettyä jotain noin kivaa! :) Syömiset ja juomiset näyttää aivan ihanalta, samoin myös jokainen kaunokainen teistä ja rintaliivit!! <3 Olisipa täälläkin niin paljon bloggaajia että jotain tuollaista saisi järkättyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä tapahtumat on kyllä aika todella mukavia! Kait siellä rollossakin muutamia kirjoittajia on, joiden kanssa voi treffailla? Mulla ainakin tulee mielleen neljä nimeä :)

      Ja toki Ouluun saa tulla mukaan, jos tänne eksyy yhtäaikaa ;)

      Poista
  7. Vauu!! Aivan mieletön postaus <3 upeita kuvia ja naisia <3 mette on pitänyt teille kunnon tietopläjäyksen rennolla meiningillä :)) nyt harmittaa niiin paljon etten päässyt mukaan ://

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rento meininki kuvaa tilannetta oikein hyvin! :) Kyllä sun naurua kaivattiin ja varmasti jokaiselle hyödyllistä tietoa tuolla saatiin! Seuraavalla kerralla sitten oot mukana! :)

      Poista
  8. Jee! Ihana postaus ja kiva että ihmiset on jaksanu innostua rintsikoista näin paljon :D Täällä ois kans malli jos sua kiinnostaa kuvata joskus jotain pinup-tyylistä settiä ;) Aivan ihania nuo kuvat kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa oikein hyvältä ja kiitos illasta sulle! Aina kiinnostaa kuvata erityylisiä kuvia! :)

      Poista

Seuraa Facebookissa

Bloggerin lukijat