Anna anteeksi

5.11.15

Kuva: Poikaystäväni Riku
Viime tammikuussa mulle tapahtui jotain kokematonta, kun yhtenä päivänä vaan tajusin tehneeni itselleni hallaa ja sen jälkeen ryhdistäydyin kuin salaman iskusta kuntoon. Ennen sitä söin miten sattuu, liikuin miten sattuu ja Remember me -elokuvan jälkeen maailma vaan romahti mun ympärillä, itkin monta tuntia ja sen jälkeen annoin itselleni anteeksi. Anteeksi sen, etten ollut kuunnellut itseäni ja olin satuttanut kaikista rakkainta, eli itseäni. Sen jälkeen vaikka on ollut monta ylä- ja alamäkeä niin olen selvinnyt niistä.. Aina tähän päivään saakka.

Alku syksystä olen ollut itselleni ankara, vaatinut liikaa ja mun kroppa on oikein huutanut takaisin pettämällä kokonaan. Poskiontelotulehdus, jatkuva hikoilu, kuumeilu ja siihen päälle vielä jatkuva pääkipu. Mun kroppa oli niin ylikierroksilla, etten pysynyt oikein enää mukana. Mitä silloin tehdään? Syödään sipsiä, jätksiä, keksejä… Oikea ruoka, mitä se semmonen on?

Mulla kuitenkin tuli stoppi. Kuluneen viikon aikana stoppeja on ollut paljon, mutta olen antanut himojen mennä tarpeiden edelle, ihan kun kulkisin jossain sumussa ja olisin jossain syvässä kuilussa, josta ei pääse pois. Pimeässä, yksin. Niinkuin se vanha Laura, joka lihotti itsensä +82kiloiseksi, joka ei osannut nauttia elämästä ja vaipui omiin synkkiin ajatuksiin. Mulla on pelottanut hirmuisen paljon, koska olen nähnyt niitä sanoja piirteitä osaamatta laittaa niille loppua. Olen luovuttanut.

Kuva: Riku
Kovan kuoren alla olen ihan hajalla ja kaipaan oikeasti vain sitä vasaraa, joka särkee tämän kovan kuoren. Kunnes annoin itselleni luvan itkeä. Itkeä niin sydämeni kylmyydestä kaikki surut ja ilot. Pettymykset ja onnistumisen tunteet. Ihan kaiken. Julkisesti olen aina ollut todella huono näyttämään surullisia tunteita, vaikka olen aina iloinen muiden onnistumisista ja aidosti kiinnostunut muiden kuulumisista. Omat tunteet on vain olleet toissijainen asia, joka on vuosien aikana jäänyt kotiin. Kun riittävän pitkään miettii ja murehtii niin lopulta se kuori repeää. Olen aina ollut herkkä itkemään, mutta viime aikoina olen pidätellyt sitä ihan liian pitkään. 

En ole antanut itselleni lupaa itkeä.

”Voi saamerin Laura, sulla on oikeasti lupa itkeä, kun tekee pahaa. Sulla on lupa olla pahoillasi sun virheistä ja sulla on oikeus olla tyytymätön sun valintoihin. Sulla on lupa ikävöisä sun rakkaita ja haaveilla ulkomaille muutosta. Sulla on lupa vähän stressata tuleviä häitä ja rouvas elämää. Sulla on lupa, mutta sun pitää osata myös antaa itsellesi anteeksi. Osata antaa anteeksi ne virheet, joita ei pysty myöhemmin korjaamaan. Huomata, että sinä olet vain ihminen, joka erehtyy. Sun ei tarvi pyydellä anteeksi, että olet herkkä ja sulla on tunteet. Sulla on lupa käyttää niitä ja tuntea jotain. Menneisyys on mennyttä ja tulevaa ei ole olemassa, joten keskity oleenaiseen: Tähän hetkeen ja anna anteeksi itsellesi.”

Kuva by ihan ite söhersin kuvan tähän...
Monta päivää liikkumattomana saa kehon oikein reagoimaan ja kaipaamaan liikuntaa. Mieli huutaa liikettä, mutta pääkoppa ei oikein tahdo kestää tätä kaikkea. Ihmisestä on tehty kone, joka toimii tiettyjen rutiinien mukaan täysillä aamusta yö myöhään asti ja toistetaan sama taas aamulla uudestaan. Missä välissä ehtisin levätä? Missä välissä saisin vain hengähtää ja prosessoida aivojen ylikuormitus? Milloin saisin tehdä sen, mikä on jäänyt tekemättömäksi? Toisaalta en saa tehtyä mitään, kun on niin paljon tekemistä, etten yksinkertaisesti saa tehtyä mitään!

Koko kroppa kaipaa lepoa ja hyvää ravintoa. Ennen kaikkea mun täytyy anna sen levätä ja rauhoittua maailman menoilta. Unohtaa työt ja keskittyä itseeni. Antaa kaikelle sille aikaa tottua tähän pimeyteen ja näillä vaikeilla hetkillä antaa tunteiden tuntua ja näkyä. Me jokainen ollaan erilaisia ja tämä nykyinen elämäntahti ei sovi mun mielelle.

Me kaikki ollaan tähtiä taivaalla. Jokaisella on oma tarina ja jokainen meistä kulkee omaa tietään itsenäisenä eteenpäin. Joskus ollaa pimennossa pilvien takana, toisinaan kirkkaana tyhjällä taivaalla, mutta silti jokainen hehkuu omaa valoaan. Värejä revontulista, väreitä ilmakehästä.. Anna valon loistaa ja rakasta sitä.

Rakasta olla se tähti, joka hohtaa kirkkaimpana taivaalla. <3

Kuva: Ihan_uskomattoman_taitava Riku

You Might Also Like

2 Kommenttia

Bloggerin lukijat

FACEBOOK