Halloween 2015

1.11.15


Kuoleman kanssa ollaan jo elokuussa suunniteltu, että halloweeninä pidetään juhlat pukukoodilla. Mun visio syntyi ihan samana päivänä ja itse olin siihen ihan tyytyväinen. Veren kanssa olisin leikkinyt vähän eri tavalla, jos olisin sen tiennyt lähtevän nuin purkautumaan leuasta pois. Toki se näytti entistä ällöttävämmältä kuolleelta iholta, joten mikäs siinä :D

Miten tämä mun tyyli sitten syntyi? Musta meikki, johon päälle tekoverta, verta leukaan, H&M:n maski naamaan, iän vanha hiuskoriste päähän ja mustat vaatteet 15cm korkkareilla. Olisin halunnut valkoiset piilarit ja värjätä hiukset mustaksi, mutten ehtinyt sitä alkaa vääntämään. Ennen valmistautumista kävin auttamassa siskon muutossa nelisen tuntia, joten aikaa ei ollut hirmuisen paljon.

Mitä esitin? Ei mitään hajua, mutta jonku sortin hirviömorsian tämä vissiin oli. Ensi vuonna keksin kyllä jonku kunnon teeman, enkä pähkäile mitä sattuu. Oon silti iloinen siitä, että tällä kertaa onnistuin edes tekemään jotain, verrattuna viimevuoden söherrykseen. :)


Me järjestettiin nyyttärit, joissa oli tarjolla mm. muumio-leipiä, kuppikakkuja, aivokakku, (joka oli puoliksi syöty ennen kuvaa) kurpitsa suklaata, sipsejä, muumio/sorminakkeja.. Eli teemaan sopivasti ja kuolema oli hoitanut myös korstelut kuntoon! Vieraina nähtii itse kuolema, nukke, paavi, vampyyreja, Gandalf valkoinen, nukkumatti... Kaikki oli panostanut ja singstaria laulettiin illan aikana :)

Mulla harmitti se, kuinka vähän suomalaiset oli pukeutuneet baariin! Oulun uudessa Ilonassa oli ehkä joka viideskymmenes pukeutunut tai jollain oli tyyliin pupunkorvat päässä... Hei halloween ja pelottavien asujen aikaan ei ainakaan mulla tulis mieleen laittaa itseä kissaksi, mutta pakko myöntää, että taksi jonossa laitoin naamarin päähän, etten herätä niin paljoa huomiota... Muutama maailman tökeröin kommentti tuli, mutta suurin osa kuitenkin heitti huumorilla "Maistuko liha hyvälle?" - juttuja.

Jos olisin tiennyt, että Ilonaan sisäänpääsy on 11e (sisään 8e + erikseen 3e narikka!!!) ja taksia sain odottaa VIISKYTVIIS MINUUTTIA niin olisin lähtenyt jo puolen yön aikoihin nukkumaan. Jos olis ollut siihen vielä juomat päälle ja kaikki, mutta onneksi olin vesilinjalla loppuillan niin tuli säästettyä iso penni. Mutta tulipa koettua Ilona ja tykkäsin kyllä paikasta näin kokonaisuudessaan: Eri puolet tuo monipuolisuutta iltaan. Mie toki suosisin edelleen baareissa muovisia mukeja, koska lasinsirut korkkareiden alla on jotain niin inhottavaa. :(

Kiitos illasta ja monen kuukauden juhlinta kiintiön täyttämisestä. Pitkä viikonloppu kotona on enemmän mun makuun, mutta kait se jonku häätyy mut joskus täältä raahat pois, etten ihan muumioidu tänne. Kiitos siis siitä! Toki marraskuu on kaikista kiireisintä aikaa pikkujoulujen kanssa ja tässä olisi seuraavalle kahdelle viikolle viidet juhlat tiedossa, että että... Saa nähdä, kuinka pysyn mukana :D

You Might Also Like

2 Kommenttia

  1. Ihania kuvia ^_^

    Hä eiks me yhessä päätetty noista pippaloista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu toki päätettiin yhdessä pippaloista, mutta nuin oli vain helpompi kirjoittaa tuohon, kun kuvassa oltiin me. Mutta toki siis olit mukana! :)

      Poista

Bloggerin lukijat

FACEBOOK