Treffit elokuvissa ja ruokailua

11.12.15


Kuva: Google hakusanalla Spectre
Käytiin tuossa marraskuun puolella Rikun kanssa treffeillä. Käytiin tsekkaamassa Oulun elokuvateatteri STAR ja elokuvana uusin 007 -Spectre. Elokuva oli bondimainen, todella pitkä (melkein 3h), mutta en ole pitkään aikaan katsonut teknisesti noin hyvää elokuvaa. Vanhana media-assarina mulla pilattiin aikoinaan elokuvanautinto näyttämällä virheitä ja aina niitä ole elokuvista etsinyt. Tässä elokuvassa oli esimerkillisen hyvin kuvattuja kohtauksia, näyttäviä tehosteita ja karmivaa äänenkäyttöä hiljaisten ja räjähdyksien välillä. Tykkäsin oikein paljon, vaikka juonellisesti kaikki nuo elokuvat menee samalla kaavalla :)

Elokuvan jälkeen lähdettiin nälkäisenä syömään Oulun uuteen siipiravintolaan Strcky Wingersiin. Ravintola sijaitsee uuden Ilonan vieressä. Paikalla oli parisenkymmentä ihmistä, jääkiekkofaneille paikka on kyllä unelma isoilla näytöillä ja kovalla pelien äänillä. Olin etukäteen katsonut ruokalistaa läpi ja perinteisesti oltaisiin otettu hampparit, mutta haluttiin kokeilla nyt perinteistä ruokailua sormilla.

Rehellisesti sanottuna olin vähän pettynyt. Mentiin pöytään odottelemaan tarjoilijaa, joka saapui ottamaan tilauksen 15min jälkeen. Saatiin ruoka eteen tunnin päästä ja siinä välissä meiltä käytiin kysymässä kaksi kertaa uudestaan, mitä kastikkeita me halutaan. Kerran kysyttiin, halutaanko juotavaa. Toki tässä tilanteessa voisi ottaa sen huomioon, että ravintola on vasta avattu ja uutuuden kankeutta havaittavissa, mutta jos sama meno jatkuu pidempään niin asiakkaat huomaa sen kyllä nopeasti. Meillä meni siis koko ruokailuun melkein kaksi tuntia, joka on meidän mielestä ihan liian pitkä aika vain pelkän pääruuan syömiseen.

Mutta mennään itse asiaan, eli ruokaan! Mitä me tilattiin?



12. Sweet Potato Fries 6,90e, Merisuolalla maustetut bataattiranskalaiset. Dippinä BBQ.
TAIVAALLISEN HYVIÄ!! Me oikein Rikun kanssa kilpailtiin, kumpi saa syödä viimeisen potun, koska nämä me syötiin ensimmäisenä pois. Mun mielestä tuo kastike oli todella hyvää ja sopi bataatin kanssa todella hyvin yhteen. Suosittelen tätä annosta kaikille ja ehdottoman helppo toteuttaa myös kotona! Ei ole koskaan aikaisemmin ollut bataatti noin hyvin tehty, ei liian kova, eikä liian pehmeä. :)

16. Hockey Platter 22,60e, 12kpl siipiä, valitsemasi perunat, (Hetkonen, ei me saatu valita mitään perunoita itse... Meille tuli valmiina ristikkoperunat) 2 kpl mozzarellatikkuja, 2kpl jalopenopoppers, 2kpl sipulirenkaita ja kasvistikut. Kastikkeena sweet chili ja dippinä cheddar.
Yhdelle ihmiselle tässä on kyllä syötävää jopa liiaksi asti, mutta kahdelle hengelle sopiva pieneen nälkään. Riku kaipasi kastikkeeseen lisää potkua, mutta sai itsensä kylläiseksi tästä ruokailusta. Riku tykkäsi kaikista ruuista ja oli ruokaan ihan tyytyväinen. Minä nirppanokkana söin kanoja vähän varovaisemmin, koska en ole tämän tyylisen kanan suurin ystävä, mutta porkkanat söin kyllä mukisematta pois. Cheddar dippi oli mun makuun liian mauton, mutta se sopi hyvin Mozzarellatikkujen ja jalopenopoppersin kanssa. Niitä olisin kaivannut lisää. Mulle jäi vielä pieni nälkä ruuan jälkeen ja hinnaltaan koko ruokailu oli minun mielestä hieman kallis.

Valitsenko seuraavalla kerralla tämän ruokailupaikaksi? Ehkä, mutta en viikonloppuna tai jääkiekkopelien aikana. En ole vakuuttunut kaikkien muiden kehuista, mutta ehkä myöhemmin annan mahdollisuuden sille hampparille, jos se vaikka nostattaisi pisteitä. :)

 "Oi jospa oisin saanut olla muuukaaaanaaa..."

You Might Also Like

4 Kommenttia

  1. Ku mää kävin Sticky Wibgersissä ni oli kans aika pettymys. Boneless wingsit oli samaa laatua ku mäkkärin nugetit, ehkä vielä huonompiaki. Ja meilläki tosiaan kesti melekosen kauan saaha ruuat. Eikä ne normaalit wingsitkään ollu kovin kummosia. Lisäksi meijän laskussa oli extrana iso kaljakannu, jota ei tosiaankaan oltu tilattu. Onneks huomattiin se ja saatiin ylimääräset vähä vajaa 20e pois loppusummasta.. Opiskelija-alennuksiakaan ei oltu osattu vähentää jokaisesta ruuasta. Mutta joo, ristikkoperunat oli sentää hyviä :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turhan kehuttu omaan kokemukseen nähden? Kyllä, joko huonoa tuuria tai sitten homma ei vain toimi kuten pitäisi :) Ei kyllä perunoiden vuoksi tule ekana valittua ravintolaa uusiksi :D

      Poista
    2. Ehkä sitä jotenki toivo et ois hyvä ku uudesta paikasta on kyse :c ja näköjää heti typotin Sticky Wingersin ku kommentoin puhelimella XD mut siis en ihmettele et tulee sekoiluja tilauksissa, ku ne tarjoilijat kirjottaa ne paperilapuille.. Just muistin että meille aluks unohettiin tuua juomatki -.-

      Poista
    3. Toivotaan, että homma alkaa sujumaan tai jos ei niin kyllä sen ihmiset huomaa :)

      Poista

Bloggerin lukijat

FACEBOOK