Voimaa kirjoista ja korteista

20:51


Viime marraskuussa kirjoitin Anna anteeksi -postauksen ja haluan jakaa tähän pienen katkelman siitä:

"Kovan kuoren alla olen ihan hajalla ja kaipaan oikeasti vain sitä vasaraa, joka särkee tämän kovan kuoren. Kunnes annoin itselleni luvan itkeä. Itkeä niin sydämeni kylmyydestä kaikki surut ja ilot. Pettymykset ja onnistumisen tunteet. Ihan kaiken. Julkisesti olen aina ollut todella huono näyttämään surullisia tunteita, vaikka olen aina iloinen muiden onnistumisista ja aidosti kiinnostunut muiden kuulumisista. Omat tunteet on vain olleet toissijainen asia, joka on vuosien aikana jäänyt kotiin. Kun riittävän pitkään miettii ja murehtii niin lopulta se kuori repeää. Olen aina ollut herkkä itkemään, mutta viime aikoina olen pidätellyt sitä ihan liian pitkään. 

En ole antanut itselleni lupaa itkeä."

Ja jokunen aika sitten tämä tapahtui uudestaan. Täysi romahdus yksin kotona, kun katsoin edellisenä päivänä otettua valokuvaa töissä. Kuvassa olen koko koulun edessä tulkkaamassa viittomakielelle palkintojen jakoa, mutten tunnistanut omaa itseäni siitä kuvasta. Ne väsyneet kasvot, kadonneet lihakset ja paisunut olomuoto sai mut itkemään. Mitä olen tehnyt itselleni monen kuukauden aikana? Miksi olen antanut kaiken muun mennä oman hyvinvoinnin edelle? Missä on se elämäniloinen Laura?

Tulin kuiten siihen tulokseen, että tämä on kaiken pahan summa, mitä on tapahtunut kuukausien aikana. Henkisesti en ole ollut niin vahva, että olisin osannut käsitellä asioita niin, että olisin tyytyväinen. 

Olen pitkästä aikaa ns. yksin ilman Unelma itsestä -valmennusta. Kaksi vuotta yhteistä matkaa takana, mutta päätin syksyllä, että jatkan valmennusta itsekseni. Koin olevani valmis, mutta todellisuudessa olin vain väsynyt kaikkeen ja näin aloin karsimaan pahaa oloa mulle rakkaimmasta asiasta: omasta hyvinvoinnista. Aloin lukemaan vanhoja Unelma itsestä merkintöjä. Huomaan todella suuren eron ensimmäisen ja toisen vuoden merkintöjen välillä, mutta ajatukset ovat saanet takapakkia. Mulla on vielä paljon opittavaa hyvinvoinnista ja erityisesti sen ylläpitämisestä! Kuinka tehdään se pysyvä muutos ja kuinka päästä eroon vanhoista tavoista, jotka eivät tuota iloa.

Yksi tärkeistä tavoitteista olisi nyt keskittyä siihen, että teen omat tavoitteet loppuun asti, enkä suorita tuhatta asiaa yhtä aikaa, koska silloin en saavuta mitään. Kiinnostus tyssää ja elämästä tulee suorittamista ilman päämäärää. Focus olisi pysähtyminen siihen tekemiseen ja siihen hetkeen. Duracell -pupulla on vähän vaikeuksia keskittyä ja asioiden loppuun saattamisessa, mutta mutta..

Suurin haasteet on päästä eroon ajanhallinnassa, joka määrittää mun elämää liian paljon. Kauanko olen ollut syömättä herkkuja, kuinka monen päivän päästä työt loppuu, montako päivää on mun syntymästä.. Kauanko olen treenannut, miten saan helpoiten lämmitettyä tämän ruuan, palaako kanamuna pohjaan, jos teen muutaman minuutin muita asioita, torkutan vielä 10min... 20...30...

Aamuisin herääminen on todella haastavaa, koska taistelen aikaa vastaan. Torkutan, koomailen liian kauan ja en nauti olostani yhtään. Toisin kuin treenien aikatauluttaminen taas on lähes pakollista, että buustaan itseni tekemään viikon treenit ja se taas toimii hyvin.

Uusi aamurytmi herättää paljon iloa ja nautintoa! Omistan unelma itsestä työ- ja vuosikirjan lisäksi myös tunnekortit. Korteilla olen saanut voimaa arkeen mm. jääkaapin ovessa olevasta kortista. Korteista on ollut iloa ja uutena ihastuksena olen tutustunut Hyvän mielen taidot kirjaan ja -kortteihin.
Olen ihan rakastunut. 


Hyvän mielen taidot kirjassa on jokaiselle viikolle oma teemansa. Aloitan jokaisen aamun valitsemalla yhden kortin, joka antaa mulle sen päivän teeman kirjasta. Aamulla tähän kuluu vain muutama minuutti ja saan siitä hyvän mielen. Vielä kun saisin lisättyä aamuisin liikunnan niin se olis napakymppi, mutta aloittakaamme pienestä. :)

Tuskaisen olon lisäksi kaksi viikkoa on mulle joku kriittinen aikamyytti, jolloin hyppään mukavuusalueen ulkopuolelle ja siellä pysyminen on todella vaikeaa. Kahden viikon päästä kaikki tuntuu kaatuvan, vaikka kaikki olisi paremmin kuin hyvin. En oikein osaa selittää tätä tunnetta sen paremmin. Tämä on henkisesti kaikista vaikeinta! Pettääkö mun muisti vai meneekö alkukiinnostus ohi? Kaipaako alitajunta sinne vanhaan ja turvalliseen, pelkää sitä uutta tunnetta? Tämän asian kanssa on vielä paljon tehtävää ja vaatii multa todella paljon! Mutta nyt panostan tuohon aamurytmiin.


Olen löytänyt jälleen kirjojen voimauttavan voiman mm. Jutan kirja, hormoonitasapaino.. Mutta ruuan ja muiden huolien kirjoittelun taidan jättää pois, muuten tästä tulisi tunnettu "hehtaari" kirjoitus! Se toki ei olisi ollenkaan uutta :)

Käy myös lukemassa

0 Kommenttia

Seuraa Facebookissa

Bloggerin lukijat