Häihin VIIKKO aikaa!

16.7.16


Iik, 11.heinäkuuta 2015 olen julkaissut ensimmäisen "virallisen" kuvan liittyen häihin ja nyt ollaan yli vuosi askarreltu ja passarreltu koko juhlan eteen.. Ja meidän hääpäivään on VIIKKO? Ihan uskomatonta.

Ihmiset kyselee, onko stressiä? AI ONKO? Ihan hitokseen jännittää kokoajan ja kammoan sitä ajatusta, että ensi viikko on todella, todella aikataulutettua elämää! Sellaisia pieniä juttuja kuin kasvohoito, ripsihuolto, koemeikki, kirkkoharjoitukset, suihkurusketusta.. Ihan liian kamalia juttuja.. ;D Sitten toki valokuvaajan kanssa palaveria, papin ja kanttorin tapaamista ja toki kummipoikien kanssa pitäisi ehtiä tivolissa käymään. Niin ja viimeiset salit, puvun kokeilua, korkokenkien muokkaamista kävellen, juhlapaikan koristelua, viimeistelyä, suunnittelua, vieraiden viihdyttämistä ja suihkurusketuksen jälkeen en saa hikoilla tai tehdä mitään raskasta niin apua. Paniikkihan tässä tulee, että olenko ihan oranssi harakka, jolla on epäonnistuneet kynnet ja valokuvat on ihan kamalia kaksoisleukakuvia.. Kauhuja on siis keretty panikoimaan ja pahinta tässä on se, että mitä sitten kun kaikki on ohi?


Sanotaanko näin, että vaikka häät tulee varmasti olemaan maailman ihanin asia niin toivottavasti ei tarvitse järjestää uusia! Tähän on kulutettu niin paljon aikaa (ja rahaa) etten halua näin isoja kekkereitä järjestää ihan heti uudestaan :D

Ja se, kuinka niitä iän kuuluisia vauvauutisia odotellaan ja vihjaillaan suurella otteella. Riku meni vaihtamaan meidän mersun uuteen farmariin, joka on aivan ihastuttavan tilava auto, mutta se on kyllä herättänyt hilpeyttä jokaisessa.. 

Vanteet menee kyllä ensimmäisenä vaihtoon... :D
Vauva sitä, vauva tätä.. Joka paikka on täynnä vauvoja. Instavauvoja, snäppivauvoja, facebookvauvoja.. Ei kiitos, mie en vielä äidiksi halua ennen kuin itse kasvan henkisesti tarpeeksi vahvaksi. Tai kun me kasvetaan siihen pisteeseen, että ollaan valmiita ottamaan semmoinen niinkin pieni vastuu jostain sellaisesta kuin "toisen elämä" koko loppuiäksi.. Kuulostaa niin kamalalta, että mielummin vielä pusuttelen kummipoikia ja muuten pysytellään kahdestaan Danan kanssa kotona ja miksei myöhemmin toisen karvaisen vauvan kanssa. Niissäkin on jo riittävästi tekemistä meille. 

Vauva tulee sitten kun on tullakseen, ei tarvitse heti ajatella, että vauvan takia sitä naimisiin mennään. Niin vanhaa ajattelua, vaikka toivottavasti niitä vielä joskus tulee meille. Aikaa ja paikkaa ei todellakaan vielä tiedä. Ja eihän nykypäivänä edes tiedä, vaikka sitä lasta ei tulisi vaikka kuinka haluttaisiin, sekin on valitettavan yleistä.

*ensimmäinen kuva lainattu googlesta.
Haha, mikä hääkunto? Menetkö naimsiin sen miehen vai oman kropan kanssa? Mitä väliä sillä on, paljonko painaa tai onko mekon alla selluliittiä?
Mikä tulee siihen häiden jälkeiseen aikaan niin mulla enemmän ahdistaa ajatus siitä, etten yksinkertaisesti saa lihota. Se tarkoittaa automaattisesti muille raskautta tai muuten vain avioliiton jälkeistä rypistymistä. Arvatkaa, mikä motivaatio se on mulle käydä entistä kovempaa salilla ja jumpissa? Mikä sen parempi motivaatio saada liikunnasta hyvä olo ja hyvä kroppa takaisin? Ai saameri, että mulla on kova polte treenata itseni huippukuntoon!!!

En ole höpötellyt tällä puolella juuri nykyisestä treenaamisesta ollenkaan. Kuten olen sanonut joskus, olen kärsinyt pahoista motivaation puutoksista sairastelun ohella ja kotona asuminen ei ole mulle mikään ihanteellinen ruokailujen suhteen. Syön täysin eri tavalla ja eri tahtiin kuin muu perhe ja se on aiheuttanut jo monen vuoden aikana suurta kitkaa perheen kanssa. Ei sillä, omasta itsehillinnästä se syöminen on lopulta kiinni, mutta jos keittiössä on 1 vastaan 5 muuta ruuan syöjää niin väistämättä sitä jää alakynteen ja antaa vähän turhan helposti periksi. Rikun kanssa juuri yksi päivä haaveiltiin siitä, kuinka saadaan pian yhdessä tehdä ruokaa meidän omassa keittiössä... Vaikka kuulemma niitä mun ihme pöperöitä niin nekin kelpaisi.. Mitähän mun pitäisi tästä ajatella :'D

Polttareissa sain aika täydellistä aamupalaa.. <3
Mikä sitten tulee liikuntaan niin rakastan Tornion omaa salia, jossa aikoinaan tämä koko touhu alkoi! Sinne meneminen ei niinkään ole ollut ongelma, mutta täällä liikkuminen kun ei enää hetkessä kävellen taitu, kun matka on pidentynyt 1km matkasta 6-10km säteelle, niin se jos joku on koetellut mun hermoja! Auto ja kun niitä autoja on yksi niin aina ei pääse juuri silloin, kun itsellä haluttaisi! Ja nuo sääsket, jotka syö mut pelkästään matkalla: Ulko-ovelta autolle... Yritä siinä sitten lähteä Danan kanssa pidemmälle lenkille, kun perässä pörisee 1100 verenhimoista sääskeä ja ainakin 25 paarmaa.. Ja ehkä muutama mäkäräinen..

Vähän turhan itsekkääksi olen siis oppinut yksin eläessä ja sellainen oma elämä tuntuu puuttuvan täällä kotona asuessa. Mielummin valvon öisin ja nukun päivisin pitkään, koska en yksinkertaisesti edes saa nukuttua missään sängyssä hyvin. Viime päivinä olenkin turhan usein sanonut, että odotan kovasti häiden jälkeen omaan asuntoon muuttamista ja se pitää ihan paikkaansa. Kotona on kivaa käydä, mutta jotenkin tulee silti mieleen se, miksi aikoinaan muutin pois kotoa. Aikuistuminen, omista asioista huolehtiminen ja yhteyden pitäminen on paljon mukavampaa, kun perhettä ei näe päivittäin ja silti tykkään käydä täällä useita kertoja kuukaudessa! Meillä aikoinaan välit parani perheen kanssa paremmaksi, kun muutin pois Rovaniemelle ja varmasti nyt käy samoin, kun mun hermot ei ole näin kireällä, tosin osa kireydestä johtuu häästressistä. Kunhan kaikki muut vaan ymmärtäisi sen, että tämä on minun ja Rikun juhla ja me tehdään niitä päätöksiä yhdessä!

Palataan sitten tuohon liikuntaan sen verran, että voitin toukokuussa itselleni 2kk PT-etävalmennuksen, jossa olen ollut kohta kuusi viikkoa. Tavoitteena oli polttaa rasvaa ja saada treenirutiinit takaisin ja vaikka en varmasti ole milliäkään laihtunut niin motivaatio on ainakin treenaamiseen syttynyt pikkuhiljaa uudelleen ja uskon oman ruokavalion rungon auttaneen siinä, että ole edes pikkuisen paremmin pitänyt itseni ruodussa. Minusta kuitenkin alkaa tuntumaan, että mun etävalmennukset on niin kokeneet jo aikakauden loppumisen ja seuraavaksi kaipaan henkilökohtaista valmennusta rakkaalta Tuulilta ja haluan laittaa syksyllä oman henkisen hyvinvoinnin jälleen omassa elämässä ykköseksi. Mulla on niin ikävä Tuulia ja Unelma itsestä - valmennuksia, viis mistään tiukasta treenaamisesta ja ruokien punnitsemisesta, kunhan muuten voin tosi hyvin <3


Mutta se siitä purkautumisesta, hääviikko stressaa ja osa koristeista on vielä täysin tekemättä, joten pieni paniikki alkaa niidenkin suhteen iskemään! Parempi siis stressailla nyt ja nauttia hääpäivästä ihan täysin, rakkauden täydeltä ja ilonkyynelin <3 En malta odottaa, mutta viikon päästä minusta tulee rouva <3

Onhan toki häiden jälkeen hirveästi tekemistä, kun laitan tavaraa myyntiin, siivota juhlat pois kotoa ja vaihdan kaikkiin henkkareihin ja muihin virallisiin papereihin nimet ja toki nautin oman mieheni seurasta kokonaisen viikon ennen arkeen paluuta! Se, milloin palaan blogin puolelle jää täysin oman onnensa nojaan, en jaksa stressata sen asian suhteen ollenkaan. Palaillaan viimeistään, kun alkuhuuma on laskenut.. Niin ja täytänhän alle kuukauden päästä 25 vuotta, joten se jos joku on hyvä aika laittaa elämä täysin uusiksi, vaikka eihän tässä kirjaimellisesti muuta muutu kuin sukunimi ja uusi sormus sormeen. Mutta mulle se on todella iso askel kohti uutta ja tuntematonta elämää <3

You Might Also Like

2 Kommenttia

  1. Apua, ihan pian oot rouva! En malta oottaa, että saan kuulla teidän häistä. <3 Tsemppiä kaikkeen kiireeseen ja aikataulutukseen ja kaikkea ihanaa teidän onnenpäivään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 saat tarkan selostuksen privattina ja kohtahan se on uudet juhlat jo ovella. Vuosi menee niin nopeasti! ;)
      Rouva kuulostaa niin vanhalta, mutta silti niin kivalta! Hihi, enemmän odotan sitä uutta sukunimeä ja sormusta! :)

      Poista

Bloggerin lukijat

FACEBOOK