Vaatteet ei määritä sinua ihmisenä, osa 1

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Varsinkin nuorena teininä häpesin suuresti kun käytin "normaali kokoa" isompia vaatteita. Eli M-kokoisia tai kokoa 38. Miten ihmeessä jo tuolloin ollaan sanottu, että se tietty koko on oikea ja kokolappua pitää seurata!

Miten voisi olla mahdollista, että suuririntainen käyttäisi samaa kokoa kuin pienirintainen? Tai luonnostaan leveän lantion omaava mahtuisi xs -kokoon, koska se olisi ainoa oikea koko?

Joskus H&M:n koko 42 on tuntunut ihan mahdottomuudelta, että mie käyttäisin yli 40 kokoisia vaatteita ja sekö muka olisi ok? Suuri onni oli silloin kun S kokoinen takki mahtui päälle, tai yläasteella ostetut koon 38 housut mahtui jalkaan. Mitä tämä vaati? Tietoisesti ruuan jättämistä kokonaan pois tai kokolappujen leikkaamista vaatteista, ettei kukaan vain näkisi kokoa.


Todellisuudessa meillä on kaapeissa paljon "sitten joskus haluan vielä mahtua tähän paitaan" -vaatteita, yleensä ylähylly täynnä. Totta on, että tavoitteita on hyvä olla elämässä, mutta miksei keskittyisi siihen, miltä tuntuu juuri nyt hyvälle? Mitä iloa niistä pienistä vaatteista on siellä kaapissa, kun tilalla voisi olla jotain sopivaa? Joka tuntuu sopivalta, ei purista ja saa sinut hymyilemään.

Mitä väliä sillä oikeasti on, minkä kokoisia vaatteita käyttää? Määritteleekö ne sinut ja sun hyvyyden? Ei. Mutta ihan mitä tahansa ei tarvitse pukea vaan se, mikä tuntuu hyvältä ja näyttää minusta itsestä hyvältä! Oli se sitten jätesäkki tai anopilta lainatut kumisaappaat.. No ei kuitenkaan, kyllä vaatteet saa myös näyttää hyvältä! :)

Vuoden 2017 aikana ostin enemmän käytännön vaatteita kuin koskaan elämäni aikana. Monen vuoden vanhat vaatteet on lähtemässä kirppiksille uusiin koteihin ja olen pyrkinyt vaihtamaan "ihan kivan" tilalle sopivaa ja mukavaa. Vielä kaupungissa asuessa oli mukava laittaa korkkarit jalkaan ja vaihtaa päivittäin laukku kaupungille. No Kittilässä nyt ei toki paljoa uusia kenkiä tai laukkuja vaihdella, joten olen panostanut käytännöllisyyteen! Silmällä toki miettien sitä, että jos täältä joskus tulee lähtö ihimisten ilimoille niin voisin ottaa nämä vaatteet mukaan, eli käytännöllisyyden lisäksi monipuolisuus on ollut mielessä!

Myös vaatteen monipuolisuus on kovasti mielessä, että vaatteita voi käyttää ympäri vuoden. Toki toppatakki on erikseen, mutta esim. kevyt untuvatakki ja merinovilla vaatteita voi käyttää ympäri vuoden!


Ei sillä, etteikö laina vaatteet eli miehen housut, takki ja anopin kumisaappaat olis ollu hyvä yhdistelmä kalaan, mutta kieltämättä on ollut ihanan vapauttavaa kulkea pitkin tuntureita hyvillä varusteilla. Kerralla kun ostaa hyvää niin niillä pärjää monta vuotta! Vaikka on tuntunut ihan tuhlaukselta ostaa ns. kerralla kaikki niin se kuitenkin on ollut tarpeen. Edellisen tuulitakin sain joskus kymmenen vuotta sitten (yhteiskuvassa), toppahousut joskus yläasteella, vaelluskenkiä en ole koskaan omistanut niin on pitänyt kulkea lenkkareilla jne.

Kun tarkemmin mietin niin parhaimmat vaatteet ovat monen vuoden vanhoja ja kestäneet hyvin, eli se jo kertoo laadun kestävyydestä! Kun kerralla panostaa hyvään, on siitä iloa moneksi vuodeksi! Tottakai myös tämä pohjoisen ilmasto tekee sen, että laatuun on pakko panostaa, muuten täällä jäätyy pystöön, oli kyse sitten työpäivästä tai rinteessä laskemisesta! Ulkoiltua tulee kuiten tuplasti, ellei triplasti enemmän kuin koskaan aikaisemmin, joten ihan ymmärrettävästä syystä laatuun on panostettu! 


Taisi jo punainen lanka kadota tuossa kirjoittamisen ohella, mutta varmasti ymmärsitte pointin. Vaatteiden tulee tuntua hyvältä ja näyttää kivalta juuri itsensä mielestä! Jaoin tämän tekstin kahteen osaan, ettei tule liikaa luettavaa kerrakseen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti