Teneriffa 4.-11.2.2018

torstai 5. huhtikuuta 2018

MIKSI TENERIFFA?
Kanarian saarista se on pinta-alaltaan kaikista suurin ja siellä saa eniten vaihtelevuutta. Saarella on aavikosta sademetsään ja lämpimistä rannoista aina tulevuoren huipulle. Mun mielikuva Teneriffasta asettui eteläpuolelle: ryyppäämistä, bilettämistä aamuun saakka, paljon turisteja hirveässä krapulassa, MUTTA saarella riittää aurinkoa ympäri vuoden. Onneksi mun mielikuva oli täysin väärä ja ihastuin saareen kovasti! Ymmärrän siis täysin, miksi saari on monen monta vuotta ollut turistien suosiossa monien vuosikymmenten ajan!

Suora lento Helsingistä noin 6 tuntia. Viikon lomalle en pidempää lentoa haluaisi, mutta lämpimään oli helmikuussa päästävä! Helmikuussa saarella riitti niin sadetta kuin auringon paistetta hotellin sijainnista riippuen. Lämpötila vaihteli +30 ihan -4 asteeseen välillä! Helmikuussa siis saa pakata mukaan monipuolisesti vaatteita!

Mulle lomalla tärkeää on rentoutuminen rannalla ja luontoon tutustuminen. Tällä saarella sitä riitti ja olisi riittänyt vielä pidemmäksi aikaa.

Tein koosteen meidän reissusta vlogin puolelle. Pääsette vähän tunnelmaan mukaan.


PUERTO DE LA CRUZ
Hinnan ja sijainnin perusteella varasin meille hotellin ihan Puerto de la Cruzin ytimestä: Dania Park osottautui mukavan viihtyisäksi hotelliksi. Parvekkeelta näkymä suoraan Teiden tulivuorelle ja uima-altaat hotellin päällä. Muuten hotelli oli ihan perus tasoa (huoneessa oma kassakaappi! Iso plussa!), aamupala pieni ja täynnä vanhuksia. Ei ainakaan tarvinnut lasten itkua kuunnella!

Puertossa oli ihania ravintoloita ja satuimme juuri karnevaalien aikaan, joten kaupungissa oli vilinää ja huisketta ympäri vuorokauden! Minun tyyliin espanjalaiset valvoo ihan liian pitkään eikä juhliminen ollut meidän loman päätarkoitus, joten yöelämää ei koettu ollenkaan. Mentiin aikaisten nukkumaan ja herättiin ennen yhdeksää.. 

Reissussa söimme mm. tapaksia, maailman parasta pizzaa, kania, mojo-kastiketta kanarian perunoilla, paellaa.. Mie tykkään espanjalaisesta ruuasta, koska se on niin hyvää! Yhtenä iltana yllätin siskon ravintolassa antamalla sille lahjakortin tästä matkasta! Samalla siis juhlistimme siskon syntymäpäiviä ennakkoon!

Tämä osa saaresta on kaikista sateisin ja ennen meidän matkaa siellä oli satanut kolme viikkoa putkeen. Meidän onneksi sadepäiviä oli vain muutama, joka paikka oli ihanan vehreä ja auton ansiosta saatiin nauttia auringosta joka päivä! Tekemistä kaupungissa kyllä riittää: Loro parkkiin katsomaan eläimiä, mustalle hiekkarannalle ottamaan aurinkoa, luonnonvesialtaille ottamaan aurinkoa, kasvitieteelliseen puistoon katsomaan kasveja.. Tällä ei tule tylsää!


SANTA CRUZ
Haluttiin ehdottomasti jo seuraavana päivänä lähteä shoppaileen pääkaupunkiin Santa Cruziin. Oltiin ajettu sen ohi bussilla ja ostettiin 15e bussilippu, millä voi matkustaa hinnan verran matkoja. Tosi kätevä ja helppo ladata!

Shoppailu ei sujunut ihan niin mutkattomasti kuin halusin, sillä en löytänyt ostoskeskusta, minkä olin etukäteen katsonut netistä. Eikä edes Ananasraasteen suosittelemaa ravintolaa.. Me sitten kierreltiin kadulla, joka oli ihan VALTAVAN iso ja laaja alue. Sinne olisi saanut kulumaan vaikka koko viikon! Loppujen lopuksi palattuamme hotellille tajusin, että 7 kerroksinen ostoskeskus oli suoraan bussin vieressä ja oltiin käyty sen alakerrassa kahvilla. No kerrankos sitä rahaa säästyi.. :D


LAS GALLETAS
Ehdottomasti loman paras sijoitus oli auton vuokraaminen muutamaksi päiväksi! Aviksen palvelu toimi ja vuokraaminen ei maksanut juuri mitään. Ensimmäisenä ajeltiin pieneen kylään ihan etelään, jossa syötiin reissun paras lounas (mun mielestä) ja otettiin aurinkoa tyhjällä rannalla. Kylä oli mukavan hiljainen ja siellä ihmiset oli niin iloisia!

SIAM MALL
Playa de las Americasin lähellä on iso ostoskeskus ihan Sian parkin vieressä. (Suuri vesipuisto) Tykästyin kovasti tähän paikkaan ja oli kyllä hieno paikka! Saatiin tehtyö muutamia ostoksia ja sitten päätettiin lähteä ajamaan kohti vuoristoa!


PARQUE NACIONAL DEL TEIDE (kansallispuisto)
Minua harmitti TOSI paljon, että Teiden päälle menevä gondooli oli suljettu lumen vuoksi. Koko kansallispuisto oli alkuviikon ollut kiinni lumen vuoksi. Onneksi sää oli sen verran lämmennyt, että päästiin autolla ajamaan tulivuoren juurelle! Oli hienoa ajaa pilvien yläpuolella ja nähdä hienoa havumetsää!

Vuoristolla auton jättäminen tien reunaan kuvaamisen ajaksi on taskuvarkaiden paratiisi. Niistä varoiteltiin paljon. Nähtiin heti ensimmäisellä kunnon pysähdyksellä varkaista. Kaksi miestä ajoi meidän auton viereen ja lähtivät kävelemään nähtävyydelle. Me siis oltiin vaihtamassa vaatteita, eikä todellakaan oltu lähdössä mihinkään auton vierestä. Meidän lisäksi paikalle tuli kolme autoa, jotka huolettomasti laittoivat auton ovet lukkoon, mutta jättivät tavarat autoon esille. Espanjassa ja yleensä ulkomailla autoon ei saa jättää mitään näkyvää tavaraa! Ei edes vesipulloa! Varkaat tunnistaa vuokra-autot niiden merkeistä ja tietää turisteilla olevan arvotavaraa autossa. Kun me aloimme lähteä liikkeelle, kaksi miestä tuli alhaalta mustien käsineiden kanssa odottamaan meidän lähtöä ja sitten iskemään muihin autoihin. Siinä lähti varmasti tavaraa heidän mukaan, ken tietää.

Me aina etukäteen haettiin peräkontista tavaraa tai laitettiin sinne piiloon. Mie olin välillä vänkärin puolella yhden näköinen naulakko kameroiden ja laukkujen kanssa. Pienessä kylässä syötiin taivaallisen hyvä pupua. Vuoristolta lähdettiin ehkä hitusen liian myöhään ajamaan hotellille, koska iski kauhea kaatosade ja me ei nähty yhtikäs mitään! Se oli reissun raastavin ja pisin ajomatka ikinä! Mutta kyllä me mukavat 550kilometria saatiin ajettua kahdessa päivässä :)


MASCA
Toisena päivänä ajeltiin serpenttiiniteitä pitkin ylös ja alas! Välillä vähän hirvitti, mutta kyllä se sisko osasi ajaa! Koilinen saaren osa oli mun mielestä kaunein jylhillä vuorilla! Tämä tie on kaikista suosituin reitti ja en yhtään ihmettele. Maisemat oli kauniit, kuten kuvista näette. Tämä 80 hengen Mascan kylä oli sympaattinen ja erittäin kaunis! Siellä saatiin hyvät kahvit halvalla, vaikka englantia puhuva turisti sai samat kahvit puolet kalliimmalla. Kannatti siis osata vähän espanjaa ;)

Mutta tosiaan omalla autolla saa ajaa varovasti tuolla, mutta mielummin mie istuin pienessä autossa kuin linja-autossa, joka juuri ja juuri mahtu tielle ajamaan.. Huhhu!


LOS GIGANTES
Jyrkistä kallioista tunnettu Los Gigantes tarjosi meille sateisen ruokailun kauniilla rannalla. Kaupunki oli nätti ja lämmin, mutta tunteroista pidempään ei siellä viihdytty.


EL MÉDANO
Surffareiden valloittama pieni kylä ihan eteläisessä osassa oli kyllä mielenkiintoinen. Surffareita näkyi aalloissa jopa 100 yhtäaikaa, rannalla sai olla kevyttoppatakin kanssa, mutta kun aurinko alkoi paistamaan, oli ranta ihana! MUTTA.. Siellä oli niin paljon hippejä ja pilvi haisi ilmassa, että oli pakko lähteä pois. Varmaan poliiseillakin oli käsitys asiasta, kun kaupungin ulkopuolella oli huumeratsia :D


PARQUE NATURAL DE ANAGA
Tämä saaren itäinen osa jäi meiltä vähän vähäiselle tutkimukselle, kun ilta alkoi painamaan ja väsymys voittamaan. Tuonne, jos jonnekin haluan joskus matkustaa uudestaan! Tämä metsä oli uskomattoman mielenkiintoinen ja haluan ehdottomasti tuonne patikoimaan!

Kokonaisuudessaan Teneriffa teki suuren vaikutuksen. Ihan hyvillä mielin voisin joskus lähteä tuonne rentoutumaan uudestaan! Silloin pakkaan vaelluskamppeet mukaan, anon luvan kiikkua Teiden huipulle ja valloitan koko Teneriffan jokaisen kolkan kävellen! Ennen sitä suunnataan seuraavaksi uusille matkoille Norjaan ja vähän aasian maille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti